keskiviikko 19. elokuuta 2015

Henna Otronen sijoittui viidenneksi ammattitaidon maailmanmestaruuskilpailussa.













 


Pohjois-Karjalan ammattiopistosta Joensuusta pintakäsittelyalalta valmistunut maalari Henna Otronen sijoittui viidenneksi Brasilian Sao Paulossa järjestetyissä ammattitaidon WorldSkills2015 kilpailussa.

Henna sai suorituksestaan Medallion for Excellence -tunnustuksen. Tunnustuksen saaminen tarkoittaa sitä, että kilpailija tai tiimi on saanut oman lajinsa keskiarvoa korkeammat pisteet.

Kilpailun päättäjäiset olivat näyttävät, niissä maailman parhaat ammattilaiset saivat ansaitsemansa palkinnot ja tunnustukset.

Hennan Skills Finlandin WorldSkills2015 valmentajan- ja eksperttin tehtäviä hoiti menestyksekkäästi Kirsti Salo Turun ammattiopistosäätiöstä. Onnea Hennalle ja Kirstille. Kiitokset taustajoukoille.

Tukijana toimi Tikkurila Oyj.

Henna oli maailman paras tapetointityötehtävässä, joka sisältyi maalaus ja tapetointilajin kilpailukokonaisuuteen.

Henna osallistui jo toista kertaa Suomen edustajana maalaus ja tapetointilajin kansainvälisiin kilpailuihin. viime vuonna ammattitaidon euroopanmestaruuskilpailuissa Ranskan Lillessä hän sijoittui kolmanneksi. Ekspertin vaativaa ja vastuullista tehtävää  EuroSkills kilpailuissa hoiti Markku Partanen, Etelä Savon ammattiopisto. Valmentajana toimi Jouko Ignatius Pohjois-Karjalan ammattiopisto, Joensuu.

TeamFinlandin WorldSkills2015 kilpailumatkan alkutaipaleen kouluvierailu ja avajaistunnelmia videona.

Tilannekuvia Suomen ammattitaitomaajoukkueen neljännen kilpailupäivän tapahtumista.

Henna Otronen toimii nykyisin maalausalalla yrittäjänä. Henna pystyy todistettavasti tekemään laatua. Hän on erittäin tehokas ja luotettava.



Seuraavat  WorldSkills kilpailut järjestetään Abu Dhabissa vuonna 2017.

EuroSkills2016 kilpailut pidetään ensi vuonna Ruotsissa.





Maailmanmestaruuden maalaus ja tapetointilajissa voitti Ranskalainen maalari Baptiste Gabiot kts. kuva alla.
















Maalaus ja tapetointilajiin osallistui 19 eri maan parhaat nuoret ammattilaiset.