sunnuntai 7. heinäkuuta 2019

Maailman parhaiden maalareiden tasolle

RIVERIASTA HUIPPUOSAAMISTA!

Laatukarjala Oy:llä remontoijana ja maalarina toimivalle Reetta Härköselle järjestettiin tällä viikolla WorldSkills tasoista maalaus ja tapetointi lajin valmennusta Riveria oppilaitoksen tiloissa Joensuussa. Reetta valmistui pintakäsittelyalalta maalariksi Joensuussa samasta oppilaitoksesta. Reetta osallistuu elokuussa Venäjän Kazanissa järjestettäviin WorldSkills Kazan 2019 kilpailuihin Suomen ammattitaitomaajoukkueessa. Valmentamiseen ovat osallistuneet vuoden aikana useat aiempiin kansainvälisiin kilpailuihin osallistuneet kilpailijat ja ekspertit ns. tiimityönä.

MAAILMAN PARASTA TAITOA TARKOILLA KRITEEREILLÄ


Muraali-, ruiskumaalaus- ja tapetointiosaamista kehitettiin maailman parhaiden tasolle ja mitattiin nykyistä tasoa tarkkojen arviointipisteytysten mukaan, joskin hymyssä suin. Ihan vaan pienenä välikommenttina, että huikealla tasolla ollaan, mutta vielä on aikaa hioa timantti entistä terävämmäksi. Työnopeudella on myös suuri merkitys, esim. tuohon oikealla alhaalla olevaan teippityöhön (muraali) Reetta käytti aikaa yhden tunnin... mittauksineen, teippauksineen ja useine maalausvaiheineen. Valmentajana toimi pintakäsittelyalan opettajana Hämeenlinnassa toimiva Aku Korhonen (ammattiopisto Tavastia), joka itse on ollut maailman kolmanneksi paras maalari omalla kilpaurallaan. Voitti hän kyllä kaksi suomenmestaruuttakin. Toki Reettakin on maalaus ja tapetointilajin suomenmestari. Ekspertti Markku Partanen (Esedu) kertoi Reetalle ammattitaidon maailmanmestaruuskilpailujen arviointiin liittyviä asioita ja arvioi valmennuspäivien työt sen mukaisesti. Riverian lehtori Jouko Ignatius oli tilaisuuden järjestäjänä, neuvottelijana, suunnittelijana ja pitopalveluisäntänä.


VALMENTAUTUMINEN VAATII MYÖS RAVITSEVAT RUUAT


Pitopalveluvastaavana (Jouko Ignatius) täytyy kertoa valmennuspäivien aikana järjestämäni menu. Ensimmäisen päivänä syötiin Rekikosken pelloilla käyskennellyttä lammasta leivinuunissa haudutettuna ja ihan itse rypyttämiäni perunapiirakoita, sekä fetasalaatti ja uudet perunat tillin kanssa. Jälkiruokana leipäjuustoa lakkahillolla. Seuraavana päivänä lounasteltiin leivinuunissa pitkällä kaavalla kypsyteltyä perunalaatikkoa ja välipalana leivinuunissa yön yli kypsytettyä lihakukkoa. Välipalana nautiskeltiin kotileipurin herkkupajan kauraleipää.



Kuvan mahdollinen sisältö: ainakin yksi henkilö
Kuvan mahdollinen sisältö: ainakin yksi henkilö, ihmiset seisovat, ihmiset istuvat ja kengät