Erikoismaalaustöitä Unkarilaisittain

Suomen pintakäsittelyalan työkenttä on yhä enemmän keskittynyt nopeaan ja tehokkaaseen tuotantoon. Kädentaitoja ei ole kunnioitettu ja niiden osaamistasoon ei ole tarvinnut panostaa niin paljon kuin ennen. Maalareita on arvostettu kautta aikojen juuri pitkälle vietyjen kädentaitojen ansiosta. Ammatin arvostus oli välillä heikkoa ja se johtui todennäköisesti osittain pintakäsittelyalan ns. tuotteiden vähäisestä jalostusasteesta. Minulle on tullut sellainen käsitys, että asiakkaat kyllä tilaisivat huomattavasti enemmän ns. erikoismaalaustöitä, jos maalarit ja suunnittelijat osaisivat niitä esitellä, suunnitella ja niitä uskaltauduttaisiin tekemään.

Juuri nyt on eletty eräänlaista erikoispintojen aikakautta, kun vesiohenteiset kuviointimaalit ja struktuuripinnoitteet ovat lisääntyneet ryminällä maalikauppojen hyllyillä.

Ensin tulee kuitenkin tietää mitä mahdollisuuksia erilaisten pintojen elävöittämiseksi olisi tehtävissä ja lisäksi opetella erilaiset työtavat, jotka johtavat kauniiseen lopputulokseen.

Esittelen teille Unkarilaisia erikoismaalaustöitä, joita harjoittelin tutustuessani Unkarilaiseen maalarikoulutukseen vuonna 2002. Siitä on kyllä jo aikaa, joten sielläkin lienee menetelmät muuttuneet, mutta haluan esitellä teille samalla perinteisiä erikoismaalaustekniikoita.

Unkarissa pintakäsittelyalan opetus ja työelämä ovat vielä hyvin käsityöpainotteista verrattuna suomalaiseen vastaavaan koulutukseen, joten ajattelin tutustua Budapestissä sijaitsevaan építöipari és díszítömüvészeti szakképzö kouluun. Koulun nimi on jo muuttunut. Tässä rakennus- ja taideteollisessa ammattikoulussa oli n. 1000 opiskelijaa ja siellä annettiin opetusta kymmeneen eri ammattiin; laatoittajan, peltisepän, uuninrakentajan, ulkotilojen laatoittajan, rakennuskuvanveistäjän, kivenveistäjän, maalari-tapetoija, betonimiehen, katontekijän ja eristäjän ammattiin.

Tavoitteenani oli opiskella erikoismaalaustöitä käytännössä. Toinen tavoitteeni oli vahvistaa kansainvälistä yhteistyöverkkoa pintakäsittelyalan asiantuntijoiden kesken.

Saavuttuani Budapestiin minulle esiteltiin pääkoulua ja harjoitustyöpajoja. Harjoitustyöpajat eivät sijainneet pääkoululla vaan ne oli oppilastyönä rakennettu kauemmaksi omalle alueelleen. Alueella oli työpajat mm. kirvesmiehille, laatoittajille, lattian tekijöille, rakennusmaalareille, kipsityöntekijöille. Harjoitustöistä vastaava opettaja Josef Toth esitteli myös kipsityömaan, joka oli kivitehtaan johtajan talo. Taloon oli valmistumassa Josef Toth:n johdolla kipsirosetit ja komeat kipsilistat. Pääkoulun käytävissä oli näyttelyvitriinejä, johon oli kerätty näyttely Joensuun oppimiskeskuksessa käyneiden Unkarilaisten opiskelijoiden Suomessa tehdyistä harjoitustöistä ja suomalaisista pienesineistä sekä valokuvista. Näyttelyidea ei ole uusi, mutta on tosi hyvä ja toteutettavissa myös meidän koulussa. Näyttely oli hyvin suosittu unkarilaisten opiskelijoiden ja koulun henkilökunnan keskuudessa. Näyttely hälvensi myös epäluuloja suomalaisia kohtaan ja opiskelijavaihto/asiantuntijavaihto saatiin näin ”läpinäkyväksi” ja kaikki koulussa tiesivät mitä varten me ns. ulkomaalaiset olimme heidän koulussa opiskelemassa.

Ensimmäinen koululla tehtävä työni oli graffito eli vuolurappaus. Graffito oli minulle tuttu vain J. Järvelän kirjasta maalarin aine- ja ammattioppi vuodelta 1956, siis tietoni aiheesta oli kirjatiedon varassa. En ole graffitoon törmännyt Suomessa koskaan, enkä ole jostain syystä kuullut sitä opetettavan Suomen kouluissa, joten oletan sen tieto-taidon olevan häviämässä.

Graffito on vanha seinien kuviointitapa ja soveltuu uusienkin rakennusten elävöittämiseen.

Ensin ohjelmassa oli vanhan rappauksen poisto tiilestä muuratulta seinäpinnalta muurarin vasaraa ja talttaa apuna käyttäen. Ensin hakattiin reunat suoraksi viistosti neliön keskustaan päin, että reunat ei lohkeaisi ulospäin. Seuraavaksi hakattiin vasaralla keskeltä, jotta saatiin suurin osa rappauksesta putoamaan. Jäljellä oli vielä tiilen saumojen aukaisu ja puhdistus taltalla. Tiilen päällä ei saanut olla, kuin pieniä jäämiä rappausta.

Seinäpinnalta on poistettu vanha rappaus.

Vanhan rappauksen poistourakan jälkeen tiilipinta kasteltiin kahteen kertaan ja samalla poistui irtonaiset ainekset, jotka olisivat haitanneet tulevan rappauksen kiinnittyvyyttä ja pinta kastui muutenkin riittävästi, ajatellen päälle laitettavaa kalkkirappausta. Pinnan on oltava kostea, muuten uusi rappauslaasti ei tartu tiilipintaan vaan lohkeilee ja karisee pois.

Tiilipinnan kastelu.   

        

Kostealle pinnalle tehtiin pohjarappaus, (rappauspaikkaus) jolla täytettiin syvimmät saumat ja pahimmat kolot. Paikkarappauslaasti valmistettiin karkeasta hiekasta (4 osaa) ja jogurtin paksuisesta kalkkitahnasta (1 osa).

Tiilipinnalle tehty pohjarappaus.

              

Seuraava tehtäväni oli valita graffiton kuvio ja suurentaa se oikeaan kokoon (400X400mm). Suurentaminen tehtiin perinteisellä ruudukkomenetelmällä. Piirretty kuva piti rei’ittää, että se voidaan siirtää rapatulle pinnalle pigmenttipussilla töpöttelemällä.

Seuraavaksi tein värisuunnitelman ja maalasin graffitokuvan paperille. Maalattu kuva graffitosta.

Rappauslaastin valmistusta varten siilasimme hiekkaa kahdella eri seulalla siten, että saimme karkeampaa hiekkaa ja hienompaa hiekkaa.

Hiekan siilaaminen.

Ohensimme myös paksua kalkkitahnaa n. jogurtin paksuiseksi.

Kalkkitahnan ohentaminen vedellä.

Tein graffiton kahdella eri sävyllä, tumman ruskealla ja keltaokralla.

Valmistin ensin tumman ruskean kalkkirappauslaastin. Hiekaksi käytin karkeata hiekkaa (3 osaa) ja kalkkitahnaa (1 osa) sekä tumman ruskeaa pigmenttilientä. Mittana käytettiin aina samankokoista metallikauhaa. Nämä aineosat sekoitettiin riittävän hyvin astian pohjaa myöten.

Kalkkilaastin sävyttäminen ruskealla pigmentillä.

Rapattava alue on kasteltava riittävän hyvin ennen rappaustyötä. Kastelin pinnan neljä kertaa n. 1 l muovipullolla. Värirappauskerrokset tehtiin liipalla ja kerrosten paksuus oli n. 5mm. Rappauskerroksen suoruus varmistettiin vetämällä suoralla laudalla yli koko pinnan. Ensimmäisen rappauskerroksen piti kuivua n. 15 min, ennen kuin seuraava kerros voitiin levittää. Päällimmäisen rappauslaastin valmistin hienommasta hiekasta (3 osaa) ja kalkkitahnasta (1 osa) ja keltaokran värisestä pigmenttiliemestä. Kun rappauskerros on levitetty pintaan, sen tuli olla tasapaksuinen ja suora.

Graffiton kalkkirappauskerrosten tulee olla n. 5mm paksuisia ja suoria.

Kuivumisaika ennen leikkaustyön aloittamista on n. 15-30 min. Pinnan ollessa sopivan kuiva, alueen reunat leikataan suoraksi linjaaria ja teräslastaa apuna käyttäen.

Reunat leikataan suoraksi linjaaria ja teräslastaa apuna käyttäen.

Hivenen kostean tuntuiselle, värilliselle kalkkirappausalustalle töpötellään kuvan ääriviivat, jonka mukaan leikataan siirtoteräpuukolla (katkoteräveitsi), tukikeppiä apuna käyttäen kuvan ääriviivojen mukaan viistosti, että eriväriset kerrokset näkyvät paremmin. Leikkauksen jälkeen käytetään kipsityössä tutuksi tulleita metallikaapimia, joilla poistetaan pintarappauskerros siten, että tummempi alakerros tulee näkyviin.

Graffito-kuvan leikkaus tukikeppiä apuna käyttäen

Värikerroksia on mahdollisuus käyttää korkeintaan neljä. Leikkauksen jälkeen voidaan kuvion reunoja pehmentää puhtaalla siveltimellä kevyesti harjaamalla.

Tämä vanha koristelumenetelmä on vieläkin käyttökelpoinen erilaisten esim. julkisten tilojen ja miksi ei myös yksityiskotien seinien elävöittämiseen. Menetelmä on suhteellisen nopea, vaikka onkin käsityötä.

Harjoittelin myös puunmukailua, eli maaliaineilla tehdään puunsyykuvioita mukaillen jalopuun näköistä pintaa peittomaalatulle yksiväriselle pinnalle. Tein tammen mukailua, joka ei poikennut suuremmin Suomessa totutuista työmenetelmistä, paitsi että tammen sydänpuun syykuvioinnin mukailussa käytettiin sivellintä ja reunasyiden kuvioinnissa huopaa.

Tammen mukailumaalaus.

Tein myös harjoituksen freskon maalaamisesta.

Freskon maalausharjoitus.

Valmis fresko.

Ymmärrän, että Unkarissa on kysyntää freskojen maalaamisen hallitsevista työntekijöistä johtuen Unkarin vanhasta ja arvokkaasta kivirakennuskannasta, mutta Suomessa tarvetta ei juuri ole. Tutustuin myös hyvin mielenkiintoiseen työmenetelmään, jolla koristellaan seinäpintoja. Koristelussa käytetään ns. koristetelaa, jossa on maalisäiliö ja kuvioitu kumitela. Telan pyöriessä koristekuvio maalautuu seinään. Koristeteloja voidaan vaihtaa ja siten saada erilaisia koristekuvioita samalla laitteella. Kuviointimenetelmä on Unkarilaisen opettajan mielestä hyvin vanha ja hän ei arvostanut sitä, kun se on koneella nopeasti tehtyä. Hänen mielestä koristeet tulee maalata käsityönä.

Kuviointiteloilla tehtyä tapetin näköistä pintaa.
Viivaukset kuvion peilin reunoilla on tehty puulinjaria vasten käsityönä siveltimellä maalaten.

Minä en ole Suomessa vastaavia laadukkaita koristeteloja nähnyt, mutta juuri meillä tällä koristelumenetelmällä saattaisi olla kysyntää.

Unkarista ostamani kuviointitela.