torstai 11. huhtikuuta 2013

Ootraus ja tässä tapauksessa erityisesti puunmukailu

Huomenna ajattelin tehdä Ranskalaisten vaihto-opiskelijoiden kanssa puunmukailua. Koululla on vanha kapiokirstu, mikä kaipaa uusia kuvioita. Yleensä on parempi jos vain korjaillaan entistä, mutta tämän kyseisen säilytysesineen kohdalla tultiin asiakkaan kanssa siihen tulokseen, että uudistamme koko pintakäsittelyn. Tarkoitus on saada esine siihen kuntoon, että sen voi laittaa muiden huonekalujen joukkoon.













Pidin aikoinaan huonekalujen entisöinti ja koristemaalauskursseja vapaa- ja kansalaisopistoissa melkein kymmenen vuotta useampana iltana viikossa, siinä näki jos minkälaista huonekalua. Mukavaa oli, mutta verottaja alkoi heittäytyä vähän liian ahneeksi, niin päätin lopettaa kyseisen sivutyön.

Opetin kurssikeskuksellakin huonekalujen pintakäsittelyä, mistä muistuukin melko huvittava tilanne mieleen. Eräänä päivänä tuli oman oppilaitoksen yhteisten aineiden opettajamies käymään ja hänellä oli tuoli mukanaan. Opettaja kysyi minulta, että kannattaako tämä tuoli korjata vai onko järkevintä viskata se pätkähäkkiin. Olimme siis puuosastolla, missä oli kehikoita, mihin opiskelijat viskoivat puupalikat, joita ei voinut hyötykäyttää. Minä vilkaisin tuolia ja tuumasin, että saattaa olla se jälkimmäinen esitys viisain ratkaisu. En kerinnyt lausetta loppuun, kun mies pyörähti ja viskasi tuolin voimalla siihen lähimpään pätkähäkkiin ja poistui reippain askelin paikalta. Minä jäin H-Moilasena katsomaan, että ei sitä nyt ainakaan kannata korjata... no oli se oikeasti niin heikko ja arvoton että olin jopa liian rehellinen.

Huomenna siis kuvaan blogissani miten se puunmukailutyö oikeasti tehtiin, mutta tässä alkujuonto.

Puunmukailu on vanha perinteinen tapa, mitä käytettiin jo kauan sitten, kun arvokkaita puulajeja ei ollut saataivilla Suomessa tai sitten ne olivat niin kalliita, ettei niitä ollut vara hankkia. Maalarit kuvioivat maalatulle pinnalle siveltimillä, eri pintakäsittelyaineita käyttäen jalopuun näköistä pintaa.

Puunmukailumenetelmiä on melkein yhtä monta kuin on kansallisuutta ja tekijää. Unkarissa maalaavat melko tummia puulajeja ja heillä ei puunsyyt näy niin selvästi, kuin Suomessa. Toki heillä on sisustuksessa käytössään tummemmat puulajit kuin meillä täällä pohjoismaissa.

Mistä se Unkari nyt tuli mieleen? Pohjois-Karjalan ammattiopisto on lähettänyt ja ottanut vastaan maalariopiskelijoita jo parikymmentä vuotta vuosittain Budapestissä sijaitsevan koulun kanssa.

Unkarissa on käsityötaito huipussaan. Kipsi- ja kivityöt erityisesti, joita myös meidän opiskelijat ovat siellä opetelleet. Forintit ovat tulleet tutuksi. Se on siis Unkarissa käytettävä rahayksikkö.

Huomenna saatan kuulla miten Ranskassa kyseistä työtä tehdään.