Tekevälle sattuu ja tapahtuu, niin kuin pitääkin. Ei voi oppia ja menestyä, ellei laita itseään ns. peliin. Täytyy uskaltautua tekemään töitä, joita ei ole ennen tehnyt ja joissa epäonnistumisen riski on ilmeinen.
Uusien asioiden oppiminen on tuloksellisempaa ja nopeampaa, jos kestää "rakentavaa kritiikkiä". Aloittelija saa välillä huumorilla väritettyä suoraa palautetta, joka ei aina tunnu mukavalta. Oppimista helpottaa, jos osaa omat mokat ja siitä koituvan palautteet ottaa huumorilla. Näin menestyksen avaimet ovat olemassa.
Jos pelkää epäonnistumista ja "kasvojen menetystä", eikä uskalla kokeilla mitään uutta, niin työmäärä jää vähäiseksi ja oppiminen on hidasta.
Tänään opiskelijoiden kanssa pohdittiin, missä he olettavan aloittelijan tekevän virheitä. Aihetta ei rajattu.
Tässä luettelo opiskelijoiden esiin tuomista maalarin töihin liittyvistä ongelmakohdista- seurauksista:
1. Suojauksia ei ole muistettu tehdä tai ne on jätetty kiinnittämättä- paikat tuhriintuu ja aiheuttaa aikaa vievää puhdistustyötä- irtonaiset suojapaperit aiheuttavat liukastumisriskin tai liikuntarajoitteisten kompastumisen.
2. Hiontatyössä ei hoksata käyttää pölysuojainta- pitkäkestoinen pölyaltistus aiheuttaa näin itseaiheutetun vakavan työturvallisuusriskin.
3. Teloja ja siveltimiä ei ole hoksattu laittaa taukojen aikana maaliin ja suojata esim. muovipussilla- lyhytaikaisenkin tauon aikana telat ja siveltimet kuivuvat kovaksi, kun niissä on maalia pieni määrä, mutta niitä ei ole suojattu.
4. Maalia tai lakkaa ei ole muistettu sekoittaa huolellisesti- jos lakkaa tai maalia ei sekoita, niin sävytyspastat eivät sekoitu kunnolla, vaan maalattuun seinään jää telan päästä tulevia erivärisiä raitoja ja kiilto ei ole lakkapurkissa kerrotun kiiltoryhmän mukainen. Himmeästä lakasta voi tulla kiiltävää, kun himmennysaineet ovat laskeutuneet sekoittamattoman lakka-astian pohjalle.
5. Valitaan liian karkea hiomapaperi- karkea hiomapaperi aiheuttaa liian syviä uria, mitkä näkyvät tummempana erityisesti kuultokäsittelyn alta.
6. Tapetoitavaksi tulevia seiniä ei ole hoksattu pohjamaalata tapetin sävyyn- pohjamaalaamattomilta kipsilevyseiniltä on vaikea poistaa tapettia, sillä levyn pinta vaurioituu ja jos tapettisaumat aukeavat, niin raot näkyvät selkeämmin, jos seinää ei ole maalattu tapetin sävyiseksi.
"MAKSAJA ON AINA OIKEASSA"
Toivoa sopii, että me lasten vanhempina ja opettajina ei kasvateta nuoria niin pumpulihansikkain, että kaikki normaali opastaminen/määrääminen koetaan kiusalliseksi. Siihen on totuttava, että kuka työn tilaa ja maksaa, sekä ohjaa määrittää miten työntekijä homman hoitaa.
Mieleeni palautui omalta maalarikoulun ajoilta humoristisia muistoja siitä, kun olin koulukaverini kanssa kesätöissä. Olimme maalamaassa kesämökkiä kiteenjärven rannassa, kun vanhempi maalari polki pukilta laskeutuessaan sandaalinsa avonaiseen maaliastiaan. Harvoinpa on yhtä makiasti naurattanut, vaikka ääntä oli ilmassa ja nuoret maalaripojat sandaalin pesussa järven rannassa. Toki naurua piti vähän pidätellä, että sopuisa tiimityö sujui episodin jälkeenkin.
Mökki tuli maalattua ja kokemusta rikkaampana menin toisen maalarin kanssa maalaamaan Tohmajärvelle koulurakennuksen ulkoseiniä. Saavuttuani urakalle sanoin, etteivät nämä maalit mitenkään riitä. Ammattimaalari totesi pilke silmäkulmassa, että kyllä se on poika niin, että jos on oikea ammattimies, niin se saa nämä maalit riittämään
ihan koko päiväksi... Ei taitaisi näinä tehokkuuden aikakausina onnistua nuo letkautukset.