keskiviikko 18. joulukuuta 2019

Jenny Alppimaa valittiin Suomen ammattitaitomaajoukkueeseen

Tänään julkistettiin Suomen ammattitaitomaajoukkue ensi syksynä järjestettäviin ammattitaidon EM-kilpailuihin. 

Jenny Alppimaa valittiin 22 Painting and Decorating / Maalaus ja tapetointi lajin Suomen edustajaksi syyskuussa 2020 Itävallassa järjestettäviin EM-kilpailuihin.

Jenny Alppimaa on suorittanut pintakäsittelyalan perustutkinnon Joensuussa nykyisessä Riveriassa.

Jenny opiskelee tällä hetkellä teollisen pintakäsittelyn osaamisalaa oppisopimuksella FinEq International Oy:llä.

Viime vuonna järjestettiin ammattitaidon MM-kilpailut Venäjän Kazanissa.

Aiemmat EuroSkills kilpailut järjestettiin vuonna 2018 Unkarin Budapestissä.



Jenny on tässä maalaamassa kuvamaalausta (design) semifinaaleissa Turun ammattiopistosäätiön tiloissa.

Design- tehtävän kuva on piirrettävä millilleen ennalta määrättyyn paikkaan ja maalattava ilman teippejä.  Maalien rajat täytyisivät olla todella suorat ja sävyjen peittävät.

keskiviikko 20. marraskuuta 2019

Ammattitaidon Euroopan-mestaruuskilpailujen semifinaalit Turussa

Kiitos Turku ja Turun ammattiopistosäätiön ystävällinen henkilökunta. Työmatkasta jäi mukavat muistot. Riverian Jenny Alppimaa osallistui Turun ammattiopistosäätiöllä järjestettyyn ammattitaidon Euroopan- mestaruuskilpailujen 2020 https://euroskills2020.com/ maalaus ja tapetointilajin semifinaaliin. Minä olin Jennyn roudarina Joensuusta. Jenny Voitti! Onnea! Kiitokset aiemmille Riverian Joensuulaisille kansainväliset ammattitaitokilpailut käyneille kilpailijoille Henna Otroselle ja Reetta Härköselle kilpailuun liittyvistä vinkeistä ja Jennyn valmentamisesta semeihin, yhteistyötä jatketaan. Nyt aloitetaan neuvottelut, miten tästä edetään.

Tuomarina toimivat kansainvälisten ammattitaitokilpailujen eksperttinä ja lajipäällikkönä toiminut Kirsti Salo (Turku) ja viime vuosina ekspertin tehtävissä toiminut Markku Partanen (Mikkeli, Esedu).













EuroSkills 2020 suomen ammattitaitomaajoukkueen maalaus ja tapetointilajin ekspertiksi on valittu lajipäällikkö Marja Viitaniemi (Turun ammattiopistosäätiö).

EuroSkills kilpailut järjestetään ensi syksynä Itavallassa. https://www.youtube.com/watch?v=ytLp47FyaAA .

Keskustelimme muutaman päivän kestäneen työmatkan aikana opettajien kanssa paljon ammatillisesta koulutuksesta ja ammattitaitokilpailutoiminnasta. Oikein miellyttävää tiimitoimintaa kaiken kaikkiaan... hymyssä suin.















Tehtävään kuului design-, mural-, sekä  oven maalaus. Maalin sävytys liittyi mural-tehtävään  ja tapetointi on oleellinen osa maalaus ja tapetointi lajin kilpailijan osaamisalueita. Kilpailun aikana testattiin myös kilpailijan englanninkielen osaamista.

lauantai 17. elokuuta 2019

Räsymatto maaleilla kuistin lattiaan.


Sain tilauksen räsymatolta näyttävän maalauksen tekemisestä talon kuistin lattiaan.

Tämä oli vielä siitä jännittävä tilaus, kun se tulisi yllätyksenä työn tilanneen miehen vaimolle.

Minä kyllä sanoin, että oletko nyt aivan varma ottaessasi sen riskin, jos vaimo ei pidä minun valitsemista väreistä.

Sain kaikesta peloittelustani huolimatta vapaat kädet toteuttaa räsymattomaalauksen heidän kesäasunnon kuistille.









Tässä arvelutti sekin, että kuistin lattialankut oli edellisenä kesänä öljytty Tikkurilan terassiöljyllä. Tuote on hyvä, mutta miten sen päällä saadaan pysymään peittomaali ja mikä maali olisi sellainen, millä olisi mahdollisuudet kiinnittyä tähän alustaan.

Päädyimme Tikkurilan edustaja Aki Aaltosen kanssa siihen tulokseen, että käytän liuotinohenteista Betolux nimistä maalia.

Aloitin työn pohtimalla, että minkä kokoinen matto tähän tilaan sopisi ja jos sen saisi valokatteen alle se olisi paras ratkaisu. Lisäksi täytyi miettiä, missä sijaitsee pöydät ja tuolit.

Päädyin siihen tulokseen maalauksen kestävyyttä ajatellen, että varmuuden vuoksi hion öljyn pois pölyimuriin kiinnitetyllä hiomakoneella.

Seiraavaksi suunnittelin "räsymaton" kuviot ja värit, sekä niiden paikat. Koitin miettiä myös mikä olisi työnopeus huomioiden järkevää. Teippasin ensimmäiset viivat ja tein ne hiukan leveämmäksi kuin seuraavat, ettei jää väleihin maalamattomia kohtia. Käytin sinisiä UV-valon ketäviä teippejä. Tavallinen maalarinteippi ei sovellu, sillä auringonvalon ja lämmön vaikutuksesta sitä ei saa irti, kun sen liima sulaa alustaan kiinni.

Teippauksen jälkeen tiivistin rajat vielä kynnellä painellen. Maalauksen tein pienillä kalustemaalaukseen sopivilla teloilla kahteen kertaan märkää märälle. Eli ensin yhteen kertaan ja hiukan maalin sitkistyttyä uudelleen.

Seuraavana päivänä teippasin maalatut kohdat umpeen ja uusien viivojen maalaus.



Vielä laitoin muutaman kapeamman viivan, että matto ei olisi niin yksitoikkoisen näköinen.

Keltaisen ja mustan värin liitto antoi terävyyttä kokonaisuuteen.

Hapsut maalasin kotini räsymaton hapsujen mukaisesti, käsivaraisesti teräväkärkisellä koristemaalaussiveltimellä.

maanantai 29. heinäkuuta 2019

Maalausalan sanastoa

Jokaisella ammatilla on oma sanasto, joka on alalla toimivan ammattilaisen hyvä hallita. Klikkaamalla tästä voit opiskella Teknos Oy:n laatiman materiaalin pohjalta pintakäsittelyalan termejä.

sunnuntai 7. heinäkuuta 2019

Maailman parhaiden maalareiden tasolle

RIVERIASTA HUIPPUOSAAMISTA!

Laatukarjala Oy:llä remontoijana ja maalarina toimivalle Reetta Härköselle järjestettiin tällä viikolla WorldSkills tasoista maalaus ja tapetointi lajin valmennusta Riveria oppilaitoksen tiloissa Joensuussa. Reetta valmistui pintakäsittelyalalta maalariksi Joensuussa samasta oppilaitoksesta. Reetta osallistuu elokuussa Venäjän Kazanissa järjestettäviin WorldSkills Kazan 2019 kilpailuihin Suomen ammattitaitomaajoukkueessa. Valmentamiseen ovat osallistuneet vuoden aikana useat aiempiin kansainvälisiin kilpailuihin osallistuneet kilpailijat ja ekspertit ns. tiimityönä.

MAAILMAN PARASTA TAITOA TARKOILLA KRITEEREILLÄ


Muraali-, ruiskumaalaus- ja tapetointiosaamista kehitettiin maailman parhaiden tasolle ja mitattiin nykyistä tasoa tarkkojen arviointipisteytysten mukaan, joskin hymyssä suin. Ihan vaan pienenä välikommenttina, että huikealla tasolla ollaan, mutta vielä on aikaa hioa timantti entistä terävämmäksi. Työnopeudella on myös suuri merkitys, esim. tuohon oikealla alhaalla olevaan teippityöhön (muraali) Reetta käytti aikaa yhden tunnin... mittauksineen, teippauksineen ja useine maalausvaiheineen. Valmentajana toimi pintakäsittelyalan opettajana Hämeenlinnassa toimiva Aku Korhonen (ammattiopisto Tavastia), joka itse on ollut maailman kolmanneksi paras maalari omalla kilpaurallaan. Voitti hän kyllä kaksi suomenmestaruuttakin. Toki Reettakin on maalaus ja tapetointilajin suomenmestari. Ekspertti Markku Partanen (Esedu) kertoi Reetalle ammattitaidon maailmanmestaruuskilpailujen arviointiin liittyviä asioita ja arvioi valmennuspäivien työt sen mukaisesti. Riverian lehtori Jouko Ignatius oli tilaisuuden järjestäjänä, neuvottelijana, suunnittelijana ja pitopalveluisäntänä.


VALMENTAUTUMINEN VAATII MYÖS RAVITSEVAT RUUAT


Pitopalveluvastaavana (Jouko Ignatius) täytyy kertoa valmennuspäivien aikana järjestämäni menu. Ensimmäisen päivänä syötiin Rekikosken pelloilla käyskennellyttä lammasta leivinuunissa haudutettuna ja ihan itse rypyttämiäni perunapiirakoita, sekä fetasalaatti ja uudet perunat tillin kanssa. Jälkiruokana leipäjuustoa lakkahillolla. Seuraavana päivänä lounasteltiin leivinuunissa pitkällä kaavalla kypsyteltyä perunalaatikkoa ja välipalana leivinuunissa yön yli kypsytettyä lihakukkoa. Välipalana nautiskeltiin kotileipurin herkkupajan kauraleipää.



Kuvan mahdollinen sisältö: ainakin yksi henkilö
Kuvan mahdollinen sisältö: ainakin yksi henkilö, ihmiset seisovat, ihmiset istuvat ja kengät

perjantai 15. maaliskuuta 2019

Huippuosaamista Riveriassa


PINTAKÄSITTELYÄ MAAILMAN HUIPULTA
Laatukarjala Oy:llä Joensuussa maalarina toimiva Reetta Härkönen valmentautuu nyt ammattitaidon MM-kilpailuihin. Reetta sijoittui Euroopan nuorten maalareiden joukossa EuroSkills2018 kilpailuissa viime vuonna Budapestissä viidenneksi ja nyt on tähtäimessä maailmanmestaruus. WorldSkills kilpailut pidetään Venäjällä ensi elokuussa. Olemme perustaneet Reetan menestyksen varmistamiseksi valmennustiimin, johon kuuluu useita aiempia kansainvälisiä ammattitaitokilpailuja käyneitä kilpailijoita, kuten esim. Henna Otronen, Mari Lappalainen ja Aku Korhonen. Ohjausta antavat myös ekspertti Markku Partanen Mikkelistä, lajipäällikkö Marja Viitaniemi Turusta ja lähivalmentajat Jouko Ignatius, sekä Jari Salokangas Joensuusta. Suurena apuna valmennuksessa on aiempi MM-kilpailujen maalaus ja tapetointi lajin  ekspertti Kirsti Salo Turusta.

MENESTYSTÄ MINISKILLS KILPAILUISTA
Reetta kävi tällä viikolla Unkarissa järjestetyissä kansainvälisissä miniskills kilpailuissa. Reetta voitti kultaa, aivan huikeaa! Valmentautuminen etenee siis suunnitelman mukaisesti.

Kilpailutehtävinä oli mm. desing, jossa maalataan kuva ilman teippejä, sekä mural, jossa rajaukset tehdään teipeillä, siihen työhön kuuluu myös maalien sävytys.

NÄKYVYYTTÄ
Reetasta ja hänen kilpailu-urasta on tehty monta lehtijuttua ja pintakäsittelyala on siten saanut erinomaista näkyvyyttä. TATtalks lehdessä oli monen sivun näyttävä juttu aiheeseen liittyen. Raksanuoret- lehti oli myös huomioinut Reetan menestyksen ja kiinnostavuuden.

FANNY TAITAJAKILPAILUN FINAALIIN
Riveria nimisessä oppilaitoksessa Joensuussa pintakäsittelyalaa opiskeleva Fanny Sjöblom saavutti finaalipaikan Jyväskylän semifinaaleissa, maalaus ja tapetointilajissa toukokuussa kotikaupungissamme Joensuussa järjestettävään http://Taitaja2019 kilpailuun. Tulos oli huikea, sillä Fanny on opiskellut alalla vasta muutaman kuukauden. Tulkaapa kaikki kannustamaan kilpailijoita Joensuussa järjestettäviin kilpailuihin.