Punamultamaalia juhannuksena

Voisihan sen juhannuksen viettää huonomminkin, kuin punamultamaalia keittämällä. Aikoinaan oli perinne että keitin ensimmäisen maalisopan vapunpäivänä. Nyt ei maalia ole juuri useaan vuoteen tehty, mutta nyt ajattelin verestää vanhoja muistoja ja laittaa maalin porisemaan metallialan opiskelijoiden tekemässä uutuuttaan hohtavassa rosteri-astiassa.

Sanovat, ettei rosteri kestä kuumuutta, mutta kyllä minulla edellinen koululla valmistettu pönttö kesti yli 20 vuotta, vaikka oli aina ulkona.






Alma ja Nelli kanit katsovat, että miten se maalin valmistus maalarimestarilta onnistuu.

Taustalla kukkiva juhannusruusu tuo juhannustunnelmaa.

Laitoin keittoastiaan 270 litraa vettä. Tällainen vesimäärä vaatii lämmetäkseen kiehumispisteeseen n. 2-3 tuntia.

Veden lämpiämisvaiheessa sekoitin nesteen sekaan natriumbensoaattia (valkoista jauhetta n. kolmelitraisen astian verran), jonka liuotin lämpimään veteen. Natriumbensoaatti on ruokasäilöntäaine, jolla estetään maalin homehtuminen ja pilaantuminen astiassa. Maali säilyy näin vuosia viilessä kellarissa, jos astiaa ei aukaise säilytyksen aikana. Natriumbensoaattia kannattaa hankkia suoraan tukkuliikkeiden kautta, niin ei tarvitse ostaa kallista elintarvikkeisiin tarkoitettua laatua.

Maaliastian pinnalle nousee vesi ja sideaineena toimiva ruisjauholiisteri, joten astian aukaistuaan maali ei näytä punaiselta. Vasta ensimmäisen perusteellisen sekoituksen jälkeen seos näyttää oikealta maalilta.

Alkuvaiheessa kannattaa laittaa myös rautasulfaatti (rautavihtrilli), jota tähän vesimäärään laitetaan melkein kolme pussia eli 11 kg. Rautasulfaatti toimii maalissa homesuojana ja tartuttaa väripigmentit paremmin alustaan kiinni. Rautasulfaattia käytetään sellaisenaan veteen sekoitettuna myös puun harmaannuttamiseen.

Veden lähestyessä kiehumispistettä lisätään keitokseen ruisjauho.

Ruisjauhoissakin on suuria eroja, olen huomannut, että Pirkka ruisjauho on oikein sopivaa lietemaalin (punamultamaalin) valmistukseen. Jauhojen sakoluku ratkaisee tuleeko maalista maalarin kannalta sopivan geelimäistä/hyytelömäistä, eli tiksotrooppista (keittiötermein; puuroutuuko jauhot hyvin) vai liian juoksevaa. Maalin kestävyyteen asialla ei sinänsä ole merkitystä. Punamultamaalin kohdalla ohut maali peittää ja kestää aikaa ainakin yhtä hyvin kuin paksu maali.

Ruisjauhot kannattaa ripotella veden sekaan siivilän kanssa, näin jauhon seassa olevat akanat ja karkeampi aines saadaan siivilöityä pois. Siivilän kanssa laitettaessa jauho laskeutuu vedenpintaan tasaisemmin ja sekoitusmelaa sopivasti kallistellen se saadaan sekoittumaan mahdollisimman nopeasti veteen. Näin vältytään paakkuuntumiselta.

Ruisjauhon lisäämisen jälkeen ruisjauholiisteriä (maalin sideainetta) keitetään noin tunnin verran, ennen kuin seokseen voidaan lisätä vernissaa 10 litraa. Vernissa on keitettyä pellavaöljyä, joka kannattaa sekoittaa joukkoon reippaasti hämmentäen. Kun maaliin laitetaan vernissaa, niin maali ei tartu alkuaikoina rakennuksen seinistä vaatteisiin ja maalin tarttuvuus höylättyyn puupintaan paranee.

Vernissan hinnoissa on suuria eroja, sateenkaarivärin vernissassa on laatu ja hintasuhde kohdallaan.




















Vernissan lisäämisen jälkeen maalia keitetään jälleen tunti, jolloin päästää laittamaan keitokseen pigmentit. Pigmemttiä tähän vesimäärään tulee laittaa 50 kiloa (kaksi säkkiä).Tässä vaiheessa seos ei saisi kiehua (roplottaa), sillä pigmentti nostaa seoksen lämpötilaa entisestään.

Käytin tällä kertaa Hangon värin extra sävyä, joka on falunin punaista hivene vaaleampaa, mutta Italianpunaista huomattavasti tummempaa. Pigmentit voi ripotella keitokseen kauhalla, samalla nesteen pintaa voimakkaasti sekoittaen. Aika ajoin on hyvä nostella seosta sekoitusmelalla pohjaa myöten.

Kun maali on muhinut vielä tunnin verran pigmentin lisäämisen jälkeen, niin sen voi purkittaa esim. muovisankoihin. Muovisankoja voi kysellä leipomoilta... muista kysyä ja varmistaa myös sankoihin sopivat kannet ;), niitä kun on hyvin monenlaisia.

Keittoastiaan kannattaa asentaa reilun läpimitan omaava kuulahana, niin se ei tukkeennu ja maalia ei tarvitse sankolla kurkotella suoraan astiasta.

Punamultamaalia käytettäessä on huomioitava, että jokainen keitos on ns. erivärinen vaikka käyttäisi saman nimistä pigmenttiä, eli jos rakennuksen maalausta jatkaa toisella maalierällä, niin se täytyy tehdä siten, ettei kesken seinän joudu keitoserää vaihtamaan. Kulman yli mentäessä seuraavalle seinälle voi maalisävy vähän vaihtuakin, sillä sitä ei kukaan huomaa.

Maalaus on tehtävä huolellisesti muutama lauta tai hirsi päästä päähän, niin ei jää ns. jatkoskohtia. Jos seinään jää maalaamattomia kohtia, niin niiden paikkaaminen ei onnistu hyvin vaikka sen tekisi samalla maalierällä. Korjatut kohdat tulevat näkymään selvästi.

Jos pinnalle nousee valkoista härmettä, niin se on rautasulfaatista nousevaa suolaa, se häviää ajan kanssa seinän kastuessa. Pinnan voi toki kastella puutarhaletkuun kiinnitetyllä pistoolilla kevyesti sumuttaen. Näin härme häviää, eikä tule uudelleen näkyviin.

Museovirasto on myös tehnyt ohjekortin punamultamaalista.

Kapioarkun entistäminen

Huonekalu tai esine tulee ensin kuvata ja jopa kirjallisesti dokumentoida, ennen sen entistämistä.

Kapioarkun entistämisessä tutkitaan ensin sen rakenteellinen kunto ja korjataan rikkoontuneet kohdat. Usein raudat ovat osin irronneet ja joskus jopa jääneet matkan varrelle. Saranoista puuttuu usein ruuveja tai ne ovat löystyneet. Jos ruuvi ei pysy enää löystyneessä reijässä, on hyvä lyödä sinne ennakkoon puutikku johon on laitettu liimaa. Rautojen terävät reunat ja kulmat on hyvä myös viilata.

Vanha kapioarkku pestään ja sen jälkeen aletaan tutkia onko siinä ollut koristemaalauksia. Myös se millä maalilla, sävyillä ja tekniikoilla pintakäsittely on tehty tulee selvittää. Toki asiakkaan aiempi perinnetieto ja näkemykset tulevasta pintakäsittelystä otetaan huomioon.

Tästä entisöitävästä  kapioarkusta löytyi koristemaalaus kannen keskeltä. Koristemaalaus saatiin näkyviin käyttämällä maalinpoistoainetta. Kyse on 50-luvulla tehdystä esineestä, joten hyvin suuria historiallisia vaatimuksia entisöinnille ei ole. Siispä päätimme asiakkaan kanssa, että teemme vastaavan tyyppiset koristeet myös kannen reuna-alueille.

Kaioarkku oli alunperin maalattu vaaleamman punaisella maalilla ja raudat harmaalla. Edellisellä kerralla raudat oli maalattu mustaksi.

Maalinpoistoaine tulee pestä esineen pinnalta tarkasti pois. Seuraavaksi maalipinta on hiottava kauttaaltaan himmeäksi. Tässä käytettiin apuna pölyimuriin kiinnitettyä hiomakonetta. Hiomapaperin karkeus oli n:o 180. Reunat joihin hiomakone ei ulottunut himmenettiin karhunkielellä.

Kun pinta oli joka kohdasta himmeä,  maalattiin se perinteisellä Pesto-merkkisellä alkydimaalilla. Tätä maalia ei enää valmisteta, vaikka se oli parhaita tähän tarkoitukseen sopivia maaleja. Maalista jää öljymaalin tyyppinen sivellinjälki näkyviin ja sen päälle on hyvä tehdä koristemaalaus. Maali on liuotinohenteinen ja se ohennetaan lakkabensalla. Tämä aiheuttaa sen, että maalaus on tehtävä hyvin ilmastoidussa tilassa tai käytettävä aktiivihiilisuojainta. Siveltimenä käytettiin Tikkurilan sekaharjakasella olevaa lakkasivellintä. perinteisesti liuotinohenteisia maaleja maalattiin villisiankarvasiveltimellä. Keinokuitusivellin on yleensä liian löysä sitkeämmän alkydi- tai öljymaalin levittämiseen.

Alkydimaali tummuu hivenen kuivuessaan, joskin ei niin paljon kuin vesiohenteiset maalit. Tämä on hyvä ottaa huomioon sävyä valittaessa. Puupintaa maalattaessa ei rautoja tarvitse varoa, sillä ne maalataan/rajataan lopuksi. Maalaus on tehtävä niin, että pintaan jäävät sivellinjäljet ovat suorassa ja puunsyyn mukaisesti. Maalipintaa tulee jonkin aikaa tarkkailla, sillä on mahdollista, että rautojen reunoista maali alkaa valumaan. Valumat saadaan korjattua vielä kymmenen minuutin kuluessa maalauksesta.

Pintamaali on maalattu välihiontoineen kolmeen kertaan. Maalien peittokyky on välillä tosi huono, riippuen sävystä. Maaliksi olisi hyvin käynyt myös esim. vesiohenteinen futura aqua, mutta tässä haettiin 50-luvun tunnelmaa ja siten käytettiin sillä aikakaudella oikeasti käytettyjä maaleja.

Kun maali oli peittänyt ja kuivanut pari vuorokautta, niin seuraava työvaihe oli kansanomaisen koristemaalauskuvion siirtäminen kapioarkun kanteen. Tällä kertaa siirsin kuvion seuraavasti. Ensin  suttasin piirrospaperin taustapuolen lyjykynällä . Sitten keskitin ja teippasin kuvan maalattavalle alustalle ja piirsin kuvan uudelleen. Näin piirros siirtyi kalkkerinomaisesti kapioarkun kanteen. Taustan värjäämisessä olisin voinut käyttää myös esim. taululiitua.

Piirtäessä pitää huomioida se, ettei kädellä hiero kuvaa, sillä silloin maalattava pinta sotkeentuu liian laajalta alueelta ja kuvasta tulee suttuinen.







Koristemaalaus tehdään teräväkärkisellä siveltimellä ns. kirjoitussiveltimellä, jonka karva on näädänkarvaa.

Maalina käytetään tauluöljymaaleja. Öljymaalit ovat jäykkiä ja hitaasti kuivuvia, joten ne tulee ohentaa liuoksella, jossa on vernissaa, serotiinia ja tärpättiä. Liuoksessa on  kaikkia näitä aineita saman verran.

Itse tekniikka on oma lukunsa. Pitkävartista sivellintä pidetään sormenpäissä, että sitä voidaan pyörittää ja kallistella. Sivellinkäsi tuetaan joko toiseen käteen tai tukikeppiin. Näin sivellin saadaan riittävän pystyyn. Harjoittelu kannattaa aloittaa lehden maalauksesta. Sivellin tulee kostuttaa maaliin koko harjasosaltaan ja helpoin tapa on laittaa siveltimen harjasosa litteäksi. Lehtikuvio on saatava maalattua kertavedolla, että sivellinjälki on muodon mukainen.





Värittämällä tehty ammattitaidoton työ paljastuu patinointivaiheessa.

Jos esine patinoidaan, eli tehdään vanhemman näköiseksi, niin koristemaalauksessa olevat kirkkaudeltaan esiin ponnahtavat sävyt tasaantuvat ja pinnan painaumat, sekä sivellinjäljet tulevat vanhaa esinettä kunnioittaen esille.

Patinointiliemeen laitettiin vernissaa, tärpättiä, kuiviketta ja pigmenttejä. Pigmentiksi punaisen kapioarkun patinaliemeen sopii ruskeat epäorgaaniset pigmentit, kuten kasselinruskea ja ruskeaumbra. Vanhoissa ohjeissa sanotaan että patinaliemeen tulisi laittaa vielä ripaus esineen sävyn vastaväriä. Tämä perustui ajatukseen, että sävyt ovat harmoniassa, kun kaikki kolme pääsävyä ovat mukana. Tässä punaisessa kapioarkussa vastaväri oli vihreä.

Patinointityötä aloitettaessa pitää varmistaa, että maalipinnalla ei ole roskia/kohoumia, sillä patinointiliemi kasautuu niiden ympärille ja ne korostuvat liikaa.
 
Patinointiliemen annetaan levätä muutama tunti, että pigmenttipartikkelit laskeutuvat osin astian pohjalle. Kun patinointityö aloitetaan, niin liemi sekoitetaan kevyesti ja patinaväriä otetaan siveltimeen astiaa kallistaen sen pohjalta. Eli vältetään ottamasta siveltimeen liikaa nestettä. Näin vältetään aloittelijan virhe, jossa pinnalle jää liikaa nestettä aiheuttaen sen, että se ei kuiva riitävän nopeasti ja tummennus ei ole hallittavissa.

Patinaväriä laitetaan pinnalle todella nihkeästi siveltimellä työnnellen (lientä ei siis levitetä samalla tavalla kuin lakkaa tai maalia). Seuraavaksi pyyhitään pintaa niiltä osin mistä pinta olisi käytössä ollessaankin kulunut. Likaa maskeeraavaa patinaa jää reunoille ja painaumiin,  näin myös siveltimen jäljet tulevat esille paremmin.

Pyyhkimisen jälkeen pintaa on hyvä hieroa kämmenellä, että patinaliemi menee kaikkiin painaumiin tasaisesti. Pyyhkimisen rajat hakataan siveltimellä tai maaliharjalla, josta ei irtoa karvoja. Keinokuitusiveltimet ovat osoittautuneet tähän työhön sopivaksi. Hakkaamisen tarkoitus on, että rajat eivät näytä pyyhityiltä ja ne eivät ole liian jyrkät. Tavoite on, että pinnasta ei huomaa että sitä on erityisesti käsitelty, vaan että se olisi ajan kanssa patinoitunut. Lopuksi siveltimellä häivytetään hakkausjäljet.

Koristemaalauksesta on vielä lakkabensarätillä pyyhittävä valkoiset varjostukset puhtaammaksi ja sormella häivytettävä pyyhkimisestä aiheutuneet jäljet.

Patinoinnin jälkeen esine kannattaa vielä lakata, niin sille saadaan kulutuskestävyyttä.

Koristemaalatun ja patinoidun esineen lakaksi kannattaa valita puolihimmeä lakka.

Valmista työtä on mukava katsella.

Valmistautumista euroopanmestaruuskilpailuihin

Pohjois-Karjalan ammattiopistosta maalariksi valmistunut Henna Otronen valmentautuu Ranskassa syksyllä pidettäviin euroopanmestaruuskilpailuihin harjoittelemalla mm. tapetointia, viivausta, tekstin suurennoksia ja kuva- ja ovien maalausta.

Henna haki rutiinia tapetointiin eräällä omakotitalotyömaalla, missä tapetiksi oli valittu perinteisempiä tapettilaatuja.

Laser on nykyaikainen tapa varmistaa tapetin suoruus ja kuvion korkeus, jos kuviokohdistusta ei ole tapetin saumassa.

Liisteröintikone nopeuttaa työtä huomattavasti, jos liisteröidään vetytettäviä tapetteja.