torstai 31. lokakuuta 2013

Kuvatapetin kiinnitystyön valmistelua

Lasten huoneeseen on asiakas valinnut robottikuviota muistuttavan tapetin. Kuvatapetti on seitsemässä 45cm levyisessä palassa.



Näitä paloja sanotaan vuodaksi. Mukana on jauheliisteripussi, josta itse valmistetaan kiinnitykseen käytettävä liisteri. Liisteri kannattaa tehdä viileään veteen ja jauhe sekoittaa yhtäjaksoisesti jatkuvasti sekoittaen. Jos jauhetta lisää jo hyytelöityneeseen liisteriin, niin siihen muodostuu paakkuja. Kiinnitykseen voi käyttää myös Non- woven tapeteille tarkoitettua valmisliisteriä.

Ensin täytyy lukea kiinnitysohjeet, jotka valmistaja on laittanut tapettirullan mukaan.


Tänään opiskelijat maalasivat sinisellä maalilla ikkunaseinän ja valmistelivat tapetoitavan seinän pohjat kuntoon.

Valokuvatapetin kiinityksestä saat lisätietoa väri ja pinta lehteen kirjoittamastani artikkelista klikkaamalla tästä.

tiistai 29. lokakuuta 2013

Petsaus ja ruiskumaalaus

Tänään maalariopiskelija petsasi tuolin vesipetsillä. Tuolista oli poistettu maali siten, että kuumailmapuhaltimella oli lämmitetty maalipintaa ja työnnetty teräslastalla irronnut maalikalvo pois. Seuraavaksi pinta siklattiin ja hiottiin. Tuoli hiottiin puunsyyn suuntaisesti hiomapaperilla. Hiomapaperin karkeus ennen petsausta ei saa olla nro 180 karkeampi.

Tuolin liitokset tarkistettiin ja yksi liitos liimattiin. Hyvin vahoissa huonekaluissa on käytetty kuumahauteessa sulatettavaa nahka- ja luuliimaa. Nykyisin käytetään PVA-liimaa, uretaaniliimaa ja kaksikomponenttiliimaa esim araldit- liimaa. PVA-liima vaatii aina puristuksen, sillä muuten sen liimausominaisuudet eivät pääse oikeuksiinsa.

Tuolissa oli isompi lohkeama, joka paikattiin kaksikomponenttisella puutäytteellä. Kittikohtiin petsi ei tartu, joten puutäyte ja kitit kannattaa hioa pois kolon reunoilta. Petsattu pinta lakataan alkydilakalla ja kittipaikat värjätään joko lakkapetsillä tai öljylasuurilla lakan kuivuttua.

Petsaajalla tulee olla kumikäsineet, sillä petsi imeytyy sormiin melko ikävän näköisesti. Petsattava osa kasteltiin ensin vedellä ja petsi levitettiin siveltimellä kosteaan pintaan ja imeytymätön petsi kuivattiin kankaalla. Täytyy varoa tahrimasta niitä pintoja joita ei pysty heti petsaamaan.


Tänään ruiskumaalattiin peiliovia. Peiliovissa ollut petsi aiheutti maalipinnan kellastumista, joten ne kohdat oli eristettävä oksalakalla.




 Pintamaalina käytimme vesioheteista futuraa ja maalaus tehtiin hajoitusilmaruiskulla.

Tapetointiremontilla olemme siirtyneet olohuoneeseen poistamaan aiempia tapetteja. Tapetinpoiston jälkeen saumat tasoitetaan valmistasoitteella ja hiotaan 80-100 numeroisella hiomaverkolla.



maanantai 28. lokakuuta 2013

Tapetin poisto ja seinien maalaus

Tänään aloitettiin olohuoneen remontti. Suojattiin huonekalut ja lattiat. Huoneessa oli aiemmin tapetoidut seinät, joten päivän ohjelmassa oli tapetin poisto. Poistettavan tapetin pinnalta revittiin muovikalvo pois, kysymys oli siis palstautuvan tapetin poistosta. Kun muovi oli otettu pois, niin pinnalle telalla levitetty tapetinirroitusaine imeytyi aluspaperiin siten, että se oli helppo työntää pois teräslastalla.

On tärkeää poistaa liisterissä olevat tapettisilput pois lattialta, ettei niihin liukastu. Lattia tulee muutenkin liukkaaksi, joten saa olla tarkkana, ettei kaadu.

Lastulevyseinät on kiinnitetty nauloilla, jotka perääntyvät ja näkyvät mustana tapetin alta. Nämä naulat on hyvä käsitellä alkydimaalilla tai oksalakalla, etteivät ne näy uuden tapetin alta.

Toisella työmaalla pohjamaalasimme tapetoitavat ja maalattavat seinät yhteen kertaan ja osa seinistä kerittiin maalata myös pintamaalilla.

torstai 24. lokakuuta 2013

Mukavia yllätyksiä


Joensuussa torstaipäivä valkeni sateisena, mutta maalariopiskelijat olivat varautuneet sään mukaan. Tapetointityömaa on sen verran lähellä, että opiskelijat menevät sinne kävellen.
  















Tänään valmistui eteiskäytävän tapetointi ja toisella työmaalla hiottiin ikkunasmyygit ja pohjamaalattiin maalattavat ja tapetoitavat seinät varma pohjamaalilla. Yksi seinä pohjamaalattiin lakkabensaohenteisella otex alkydipohjamaalilla. Otex:n haju  on huumaava, joten sillä maalatessa on hyvä huolehtia hyvästä tuuletuksesta ja aktiivihiilihengityssuojaimen käyttö on suositeltavaa. Liuotinohenteisten maalien käyttö rakennustyömailla on jo harvinaisempaa, mutta kyseiseen seinään on asiakas toivonut koulutaulumaalin, että siihen voi liidulla piirtää. Tämän vesiohenteisen maalin alle on suositeltu liuotinohenteinen alkydimaali, että se eristäisi taulusienestä tulevan kosteuden imeytymistä rakenteisiin.


Tänään opiskelijat tekivät minulle/opettajalleen mukavan yllätyksen. Kun tulin autolla työmaalta ja nousin portaita ylös työsalille, niin maalariopiskelijat ojensivat minulle seitsemän ruusua. Olin aivan hämilläni, että mitä tapahtui. Opiskelijat sanoivat hymyssä suin, että he eivät ihan aina ole olleet niitä helpoimpia, joten he halusivat kiittää ymmärryksestä. Kiitokset mukavasta huomioimisesta opiskelijat. Minusta teidän/meidän luokassa on mukava henki, huumoria unohtamatta.



keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Ikkunasmyygien tasoitus

Tänään maalariopiskelijat tasoittivat seiniä ja ikkunasmyygejä. Ikkunanpielet on usein järkevä tasoittaa yli koko pinnan, niin silloin kulmista tulee suorat ja niihin ei jää koloja. Hionta on hyvä tehdä hiomatukea apuna käyttäen, niin smyygistä tulee suora ja tasainen. Hiontaan sopii nro 100 hiomapaperi tai -verkko.

tiistai 22. lokakuuta 2013

Maalaus- ja tapetointiremontti alkaa

Pohjois-Karjalan ammattiopiston ensimmäisen vuosiluokan pintakäsittelyalan
maalari-opiskelijat ovat saapuneet remonttikohteeseen.













Työturvallisuuskartoitus

Ensin tehtiin työturvallisuuteen liittyvä kartoitus, missä käytiin opiskelijoiden kanssa läpi ne asiat, missä piilee onnettomuusriski. Yleisimpiä vaaran paikkoja ovat kuilut ja portaikkoista puuttuvat kaiteet. Myös lattioilla olevat sähköjohdot voivat pyörähtää jalan alla, joten ne on hyvä teipata lattiaan kiinni.

Suojaukset


Lattioille oli laitettu laminaatit, jotka oli suojattava muovitetulla paperilla ja aaltopahvilla. Lakattujen ja maalattujen pintojen suojaamisessa aaltopahvilla ei aaltokuviota tule asettaa pintakäsiteltyä pintaa vasten, sillä aaltopahvi liikkuessaan jättää aallonharjojen kohtaan himmeät viivat. Suojapaperit tulee teipata erittäin tarkasti saumojen kohdista, ettei niihin kompastu ja ettei suojat liikahda lattioilla aiheuttaen kaatumisisia. Suojan alle ei tule piilottaa aukkokohtia kuten esim. viemärin reikiä, johon voi työpukin jalka upota ja aiheuttaa putoamisvaaran.


Seinien tasoitustyöt


Seinissä oli aika paljon epätasaisuuksia, joten ne tasoitettiin osin yli koko pinnan.
Ensin on hyvä täyttää kaikki syvät kolot kipsitasoiteella tai vastaavalla nopeasti kuivuvalla kutistumattomalla massalla.
Tässä kohteessa käytimme kolojen täyttämiseen ardex A 828 kipsitasoitetta ja ylitasoitukseen Presto LH kevyttasoitetta.