keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Talotehtaalla

Oli mukava tutustua työpaikkaan, jossa en aiemmin ollut käynyt työssäoppimisasioissa. Pintakäsittelyalan pintakäsittelyalan opiskelija Jenny on  talotehtaalla oppimassa mm. uudisrakennusmaalaus- ja sisävalmistusvaiheen työt tutkinnon osaa.

Jenny oli tehnyt oikein  laadukasta työnjälkeä. Työpaikkaohjaaja ja firman johto on ollut erittäin tyytyväinen hänen toimintaansa. Tärkeää on, että työaikana ei heiluttele älypuhelinta, eli silloin kun ollaan firman ajalla edistetään rakennusliikkeen toimintaa mahdollisimman laadukkaasti ja tuottavasti. Toinen tärkeä asia on, että työntekijä on aina sovittuna aikana paikalla ja poissaoloja ei tule. Näillä pärjää työelämässä jo alkuun. Sitten kun työtä tehden oppiin tuottavia työtapoja ja työ nopeutuu laadun heikkenemättä, ollaankin jo sillä tasolla että työntekijän palkkaamista aletaan pohtia (Tämä oli oma yleinen tulkinta yritysten ajatusmallista).

Jutelin talotehtaan tuotannosta vastaavien kanssa ja oli hienoa todeta, miten laatupainotteinen ja mukava tunnelma työntekijöiden keskuudessa oli työnjohtoa myöten.  Koulun toimintaa arvostettiin ja sekin tuntui opettajasta ja opiskelijasta mukavalle.

Aatelitalo Oy on saanut hyvää mainetta valmistamistaan taloista, enkä ihmettele sillä kokemuksella minkä työssäoppimisasioissa käydessäni aistin.