keskiviikko 29. syyskuuta 2021

Kiitokset lukijoille

Olen ollut yllättynyt siitä, kuinka paljon te olette käyneet lukemassa tätä maalarikoulu-blogia. Lukijoita on ollut blogin perustamisen jälkeen jo yli 126 500 lukijaa. Se on paljon.

Tällä hetkellä on vakiintunut n 1100 lukijaa viikossa. Kiitokset siitä. Lämmittää mieltä, että ei tämä blogi ollut turhaa ja ne kirjoitetut tekstit. Ne ovat varmaan auttaneet joitakin omissa maalaus- ym pintakäsittelyalan tehtävissä.



Itselläni on myös menossa tällä hetkellä sisustusremontti omassa talossani ja tullut tehtyä tapetointia ja maalaustöitä. Opiskelijoiden kanssa hiottiin ja lakattiin lankkulattioita.


Tässä kuvassa on yläkertaan menevä portaikko, jonka seiniin kiinnitin tapetit. 









Tarkoitus on laajentaa hiukan keittiötä, kun tuo ruuan teko harrastusmielessä on intohimoni, vaikka pintakäsittelyalan töiden valmentaminen on ollut ns. leipälajini. 

Pahoittelen. En ole kirjoittanut juttuja blogiin pitkiin aikoihin, se johtuu siitä, etten ole ollut pintakäsittelyalan opettajana muutamaan vuoteen. Siirryin Riveriassa digitaalisten sisältöjen laatimiseen liittyviin ohjaamistehtäviin.


Tapetointityössä huomioitavia asioita


Mitä on tiedettävä ja muistettava tapetoinnissa? Listat on maalattava ennen tapetointia. Ensin on katsottava, että seinän kolot on tasoiteltu, sillä ei tapetti peitä niin paljon epätasaisuuksia kuin kuvitellaan. Seinien tasoitekohdat hiotaan n:o 100 hiomapaperilla, tai -verkolla, mieluummin pölyimuriin kiinnitetyllä hiomakoneella. Kun pohjat on maalattu tapetin pohjavärillä ja valittu vieläpä tapetin liisterin kestävä maali, niin päästään itse asiaan. Ensin täytyy hioa tai työntää teräslastalla maalin kohoumat ja nypyt pois. Seuraavaksi vetää lyijykynällä vatupassia/vesivaakaa hyväksi käyttäen aloitusviiva pystysuoraan. Toki laserlaite olisi hyvä, sitä ei nyt minulla ole. Kulman ylitykset on hyvä hallita, yleensä mennään kulman yli 0,5-1cm ja seuraava laitetaan kulman ylityksen päälle ja vuodan suoruus tarkistetaan aina. Monet koittavat oikaista ja poikkeavat tästä säännöstä, silloin kulmat pyöristyvät, eli tapetin alle jää ilmaa. Toisaalta jos jatketaan sen kulman ylityksen tapetin reunan mukaan, niin siitä ei hyvä heilu, tapetti jää vinoon ja kuviot kaatuu. Jos on isoja kuvioita, voisi katsoa, että saako ison kuvion jäämään katon rajassa ehjäksi. Tehosteseinän tapetoinnissa voi tapetoinnin aloittaa keskeltä ja edetä siitä molempiin suuntiin, näin saisi keskitettyä kuviot. Tässä portaikossa ei oikein se paljon vaikuta. Toki voisi laskeskella, ettei jäisi todella kapeita siivuja kulmien lähelle. Kun painelee tapetin kiinni muovilastalla tai harjalla, niin ensin keskeltä alas ja neljään suuntaan vuodasta ulos päin. On oltava tarkkana, ettei jää ilmapusseja. Nykyisillä tapeteilla se on aika yleistä, kun ne ovat sellaisia pahveja, että ilman pois saaminen vuodan alta vaatii keskittymistä. Ihan välihuomiona, ettei sitten tarvitse litistellä liisteriä pois tapettivuodan alta. Jos on listoja, niin niitä vasten voi käyttää teräslastaa ja katkoteräpuukkoa. Tapettileikkuri on kätevä myös. Kannattaa välttää puukon nostamista pystyyn, eli pitkällä terällä leikkaa parhaiten. On myös vältettävä nostaa puukkoa irti kesken leikkauksen. Siihen tuppaa jäämään pykälä. Kun laittaa toisen vuodan toisen viereen, niin on toki helppoa, jos on kuvio mikä yhdistyy. Mutta kun aina ei ole, on pohdittava, että mikäs systeemi tähän otetaan. Kun nyt sitten on työ lähtenyt onnistumaan, tulee lopuksi aina muistaa pyyhkiä liisterit puhtaalla kostutelulla kankaalla.  Ihan helppoa ja kivaa tapetointi on, ainakin mainosmiesten mukaan 😉 .

Se jäi vielä sanomatta, että täytyy osata laskea tapetin menekki, se menee suurin piirtein niin, että mittailee, että montako tapettirullan leveyttä huoneeseen menee, sen jakaa kuviokohdisteisen kohdalla kolmella ja ilman kuviokohdistusta neljällä. Jos huoneen korkeus on se perinteinen 2,50m. Niin ja liisterin levityksessä siveltimellä tehtävät ylä- ja alaosa ja kulmat sitten mahdollisimman kevyesti painaen reilulla liisterikerroksella. Muista myös katkoa katkoteräpuukon terää riittävän usein, on väärä paikka säätää terissä. 

torstai 5. elokuuta 2021

Riverian Fanny Sjöblom saavutti hopeaa Taitajista

Taitaja on ammatillisen koulutuksen suurtapahtuma, joka on järjestetty ensimmäisen kerran vuonna 1988. Taitaja-kilpailussa ammattiin opiskelevat nuoret kilpailevat SM-mitaleista ammatillisiin perustutkintoihin perustuvissa lajeissa. Kilpailun lisäksi tapahtuma toimii kohtaamispaikkana useille ammatillisen koulutuksen parissa työskenteleville asiantuntijoille sekä näyteikkunana ammatillisesta koulutuksesta kiinnostuneelle tai ammatinvalintaa pohtivalle yleisölle.

Ammattiosaamisen suomenmestaruuskilpailussa Taitajassa nuoret tulevaisuuden huippuosaajat ja ammattilaiset kilpailevat ammattitaitokilpailun SM-mitaleista noin 45 eri ammattialalla yli neljänsadan kilpailijan voimin.

Taitajaan voivat osallistua kilpailuvuonna 21 vuotta täyttävät tai sitä nuoremmat ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevat nuoret. Kilpailu järjestetään vuosittain.

Tapahtuman taustaorganisaatio on Skills Finland ry, joka luovuttaa järjestämisoikeuden vuosittain jollekin ammatilliselle koulutuksen järjestäjälle.

Fanny Sjöblom osallistui toista kertaa suomenmestaruuskilpailuihin, hän selvityi jo ensimmäisenä opiskeluvuonna Taitaja- loppukilpailuun. Fannyn valmentajana ensimmäisissä Taitaja-kilpailuissa oli Jouko Ignatius ja tässä hopeaan yltäneessä SM-kilpailussa Jari Salokangas.

Maalaus. tapetointi ja laatoitus lajin tehtävät perustuvat pintakäsittelyalan perustutkinnon rakennusmaalauksen-, lattianpäällystyksen,- tuotemaalauksen ja teollisen pintakäsittelyn osaamisaloihin. Ammattinimikkeet ovat maalari, lattianpäällystäjä ja pintakäsittelijä.





















Taitaja2021 Oulu
Finaalit
Maalaus, tapetointi ja laatoitus
Kuvaaja: Petteri Löppönen



Kilpailutehtävät:


Uudisrakennusmaalauksen tutkinnonosan ammattitaitovaatimusten sisältöön liittyvä kipsilevypintojen saumojen nauhoitus- ja ylitasoitustyö.

Uudisrakennusmaalauksen tutkinnonosan ammattitaitovaatimusten sisältöön liittyvä seinäpintojen maalaustyö.

Rakennusten korjausmaalauksen / Tapetointi tutkinnon osien ammattitaitovaatimusten sisältöön liittyvä tapetointityö kuviollisella tapetilla.

Rakennusten korjausrakennusmaalauksen tutkinnon osan ammattitaitovaatimusten sisältöön liittyvä ikkunan ja ikkunalistojen maalaustyö.

Erikoismaalaus/ uudisrakennusmaalaus tutkinnon osien ammattitaito vaatimusten sisältöön liittyvä Tikkurilan erikoistyö.














Kuva: Jouni Ylisuutari (OSAO) / Skills Finland Taitaja Mästare Skills Finland


Taitaja2021 Oulu 404 Maalaus, tapetointi ja laatoitus-lajin tulokset:

Kultaa Susanna Jansson, TAO, Turun Ammattiopistosäätiö

Hopeaa Fanny Sjöblom, Riveria 

Pronssia Nelli Pessinen, Gradia.


Onnea mitalisteille ja osallistujille!


Jutun tekstien lähde ja lisätietoa osoitteesta: Etusivu :: SkillsFinland


tiistai 5. tammikuuta 2021

Digitaaliset oppimateriaalit arkipäiväistyvät

"Entistä enemmän ammatillisten tieto- ja taitoharjoitukset, työelämässä oppimisen päiväkirjat, sekä näytöt ohjeistetaan ja dokumentoidaan workseediin"


Tase- hankeen aikana koulutimme Riveriassa digitaalisen työkirjan käyttöön satoja opettajia ja siten entistä enemmän ammatillisten tieto- ja taitoharjoitukset ja työelämässä oppimisen päiväkirjat, sekä näytöt ohjeistetaan ja dokumentoidaan workseediin.


"Tämä ei tarkoita, että käsillä tehtävä työ koitettaisiin tehdä ja 

opettaa pelkästään simulaattoreilla"


Ensi vuonna työ jatkuu kiihtyvällä vauhdilla, enkä sitä ihmettele. Tämä vuosi on näyttänyt, että on järkevää, kun opettajatiimit organisoivat ja yhdessä tekevät ammatillisetkin oppimateriaalit verkkoympäristöön. Tämä ei siis tarkoita, että ammattien käsillä tehtävä työ koitettaisiin tehdä ja opettaa pelkästään simulaattoreilla tai tietokoneella. 


"Hyvin suunnitellut harjoitukset parantavat myös oppimista"


Tavoittena on, että opiskelija tietää mitä tulee tehdä, sekä joustavien ojaus- ja oppimisympäristöjen ohjaajat tietävät mistä tehtävät löytyvät ja opettajienkaan ei tarvitse lennosta keksiä opiskelijoille sattuman varaisesti alaan liittyviä tehtäviä. Tämä tekee opintopolusta läpinäkyvämpää ja parantaa kaikkien toimijoiden työhyvinvointia. Uskon myös, että hyvin suunnitellut harjoitukset parantavat oppimista ja työelämästä kaikuneet puheet siitä, etteivät opiskelijat ole oppineet perusasioita vähenevät.

Suomessa dokumentointi ja kirjaukset, sekä tietokonesovellusten käyttäminen ovat lisääntyneet työelämässä. Teemme karhunpalveluksen opiskelijoille, jos emme kouluissa käytä erilaisia tietoteknisiä mahdollisuuksia koulupäivien arjessa. Jatko-opintojen aloittaminen ja siellä menestyminen on mutkattomampaa, jos perusvalmiudet on jo olemassa sinne mentäessä.


"Mitä lyhemmän etumatkan kilpailijoihin antaa, 

niin loppukiihdytyksessä on realistista mennä ohitse"


Onhan se myönnettävä, että uuden opettelu ja eri ohjelmien ominaisuuksien testaaminen on tuskaista aina välillä. Silti se kannattaa, joskus on vaan hyvä aloittaa ja mitä lyhemmän etumatkan kilpailijoihin antaa, niin loppukiihdytksessä on realistista mennä ohitse.


"Ei kannata säikähtää, sillä saavutettavuus helpottaa 

kaikkien mobiilisovellusten ja digitaalisten sivustojen käyttöä"


Julkaistavissa digitaalisissa materiaaleissa tulee noudattaa saavutettavuus direktiiviä. Ei kannata säikähtää, sillä saavutettavuus helpottaa kaikkien mobiilisovellusten digitaalisten sivustojen käyttöä. Tätä Digitaaliset palvelut saavutettaviksi - Saavutettavuusvaatimukset linkkiä hiirellä klikkaamalla voit tutustua tarkemmin, miten voitte edistää oppimateriaaleissakin saavutettavuusvaatimusten säädöksiä.


"Perusajatus on, että kaikki digitaalista materiaalia käyttävät ymmärtävät sisällön"


Perusajatus on, että kaikki digitaalista materiaalia käyttävät ymmärtävät sen sisällön. Videot tekstitetään ja kirjalliset aineistot on mahdollista saada luettuna ja esim. kuvina. Linkit avataan sanallisesti, eli mitä se sisältää. Kuvissa on tekstivastine, eli kerrotaan mitä kuvassa näkyy. Mitä vähemmän täytyy arvailla ja pähkäillä, että miten nämä toimivat ja mitä tekijä on tarkoittanut, niin sitä parempi. Ajatuksen lukijoita emme kuitenkaan ole.


"Ajatuksen lukijoita emme kuitenkaan ole"



maanantai 4. toukokuuta 2020

Puujulkisivun huoltomaalaus öljymaalilla


Maalin tunnistaminen

Öljymaalin tunnistat siitä, että sen irronnut maalikalvo on niin kova, ettei se taivu vaan rapsahtaa heti poikki. Lateksimaalin kalvo taipuu ja on joustava.

Seinäpinnat

Vaihda lahonneet laudat.
Lyö koholla olevat naulat vasaralla syvemmälle.
Pese maalipinta homeenpoistoliuoksella ohjeen mukaan. Ohennettu (1:3) Tikkurila Oyj:n homeenpoistoliemi ruiskutetaan reppuruiskulla ja annetaan vaikuttaa n. 30 minuuttia (joutuu kastelemaan useamman kerran), sitten harjataan ja huuhdotaan.
Poista irtonaiset maalit ja oksan pihkakohdat raapparaudalla.
Maalaa naulanpäät talon maalinsävyä lähimmällä ruosteenestomaalilla.

Suojaukset
Suojaa terassin lattiat ja muista, ettet kuljeta maalia kengissä kivetyksille. Muista suojata myös ikkunapellit ja kivijalka aina siitä kohti, missä teet maalausta. Ei pahenna, jos suojaat ikkuna-aukon ohkaisella muovilla siitä kohti mistä maalaat. Muista suojata myös kuistin kattopinnat niiden päältä seinäpintaa maalatessa.

Sekoita öljymaali (sävy valitaan vertaamalla värikartan sävyä seinäsävyyn) hyvin ja aloita työ maalaamalla räystään alusia. Sitten maalaa seinäpinnat muutama lauta päästä päähän, ettei jää rajoja. Maalaus aloitetaan yleensä ylhäältä alas päin edeten. 

Öljymaali on liuotinohenteinen, joten joudut hankaamaan maalin tiukasti lautaan kiinni. Jos jää hyvin paksuja kerroksia, maalipinta saattaa rypistyä. Käytä suojalaseja ja hanskoja. Jos on mahdottoman sitkeä levittää, ohenna hiukan maalia öljymaalin ohenteella tai tärpätillä.

Öljymaali haalistuu auringonvalossa ajan kanssa. Tämä voi aheuttaa erikoisia sävyn muuntumisia erityisesti viininpunaisissa sävyissä, niistä saattaa tulla vuosien saatossa marjapuuron punaisia.

Ikkunanpuitteet

Pese puupinnat homeenpoistoliuokoksella ohjeen mukaan. Hio puitteiden puuosat n:o 150 hiomapaperilla puunsyyn suuntaisesti. Ole varovainen ja suojaa sormella hiomapaperia, ettei se osu ikkunalasille, sillä muuten lasiin tulee naarmuja. 

Maalatessa on fiksua aukaista ikkuna ja pitää yön yli raollaan (jos ei ole mahdoton myrsky) muuten ikkunapuitteet liimautuvat kiinni
Rajoita ikkunapuitteita maalatessa siveltimellä käsivaraisesti lasia vasten, älä käytä teippiä.

Maalaustyö vaatii osaamista


Helppoa ja nopeaa?

Mainostoimistot ovat luoneet maalaustyöstä sellaisen kuvan, että se on helppoa ja nopeaa, kunhan vaan uskaltaa aloittaa. Todellisuus on aivan toista. Millä sitten ammattimaalarin laadukas työ eroaa keskivertotyöntekijän kädenjäljestä? Rajoitusten suoruus ja marginaalien koko, sekä tasoitustyön laatu kertovat jo paljon tekijän ammattitaidosta. Usein huippuammattilainen tekee työn paljon nopeammin ja työnjälki miellyttää silmää. Maalaustelan jättämään hakkausjälkeen ei tänä päivänä paljon kiinnitetä huomiota, vaikka maalarimestarin silmin pitäisi.

Mikä maali sopii mihinkin?

Tämä onkin niitä asioita, joissa kokemus ja tietopuolinen ajan hermolla pysyminen olisi tärkeää. Rakennusmaalaustöissä ei enää liuotinmaaleja tarvitse käyttää. Niitä tosin käytetään, jos maalarit tai urakoitsijat eivät ole päivittäneet materiaalitietouttaan. On tietenkin varmaa ja turvallista tehdä aina niin kuin ennenkin on tehty. Joskin EU:n määräysten mukaan maalitehtaat ovat joutuneet muuttamaan tuttujen liuotinohenteisten maalituotteiden koostumusta ja niiden ominaisuudet eivät ole enää entisten kaltaisia. Kuivaminen on saattanutkin uusissa tuotteissa hidastua. Huonekaluihin on olemassa erittäin hyviä vesiohenteisia kalustemaaleja, jotka kestävät yhtä hyvin käyttöä kuin aiemmat liuotinohenteiset tuotteet. Vesiohenteiset lattialakat kestävät minun mielestä paremmin kuin liuotinohenteiset. Vesiohenteiset lakat eivät kellastu niin paljon ja ne ovat elastisempia. Kovaa kulutusta ja pesua vaativiin pintoihin on valittava niihin soveltuvat maalit. Kerrostalojen porrashuoneita maalattiin aikoinaan paljon liuotinohenteisella maalilla. Tyypillisin paljon käytetty maali oli nimeltään Pesto. Se teki todella liukkaan ja kovan pinnan. Ammattitaitoa on tunnistaa millä maalilla pinta on ennen maalattu, vasta sitten pystytään suunnittelemaan kohteeseen kestävä pintakäsittely-yhdistelmä. Jos seinät on maalattu liotinohenteisella maalilla, niin pinnat on pestävä hyvin ja hiottava kauttaaltaan pölyimuriin kiinnitetyllä hiomalaitteella. Sitten on valittava hyvä hiukan kalliimpi seinään sopiva pohjamaali. Jos nämä pinnat maalattaisiin suoraan halvalla lateksilla, niin se kuoriutuisi pois ensimmäisten kolhujen tultua. Sitten työ olisikin haastavampi ja kalliimpi maalin poisto töineen. Usein kalliimmalla tuntipalkalla oleva ammattilainen tulee halvemmaksi, kun hän osaa valita oikeat tuotteet, työkalut ja työmenetelmät. Halvemmalla tuntipalkalla tekevä harrastelija tai alalle kevyin tiedoin ja taidoin heittäytynyt henkilö voi tehdä paljon tuhoa tullen lopulta hyvin kalliiksi.


Veneen tervausajat lähestyvät

Tervan tuoksu rannoilla kuuluu kevääseen. Terva on perinteinen puuveneen pintakäsittelyaine. Aito hautaterva on paras. Se lämmitetään metalliastiassa ja kuumana levitetään puun pintaan. Joskus jopa lämmitetään tulella aiempaa veneen tervapintaa ja sitten sivellään uutta päälle. Tervaus tulisi tehdä keväällä aurinkoisena päivänä, kun jäät ovat lähtemässä, mutta niitä kuitenkin vielä järvessä on. Silloin terva kuivuu hyvin ja tulee kova pinta. Jos tervauksessa myöhästyy ja tekee sen kesällä, niin se jää tahraavaksi koko kesäksi haitaten veneen käyttöä.


Millä maalaisin puutaloni?

Tämä ei muuten ole yksinkertainen kysymys, vaikka niin voisi kuvitella. Jos kysytte kymmeneltä ammattilaiselta asiaa, niin saatte kymmenen eri vastausta. Tuotteita on monia ja asiantuntemuksen laadussakin on eroja. Täytyy tehdä valintaa siitä, että käytetäänkö perinnemaaleja, vai nykyisen teknologian tuotteita. Jos talo on aiemmin maalattu, niin vaihtoehtoja on vähemmän. Uusi maali tulisi valita samaa sideainetyyppiä kuin aiempi on ollut, tai kaikki maalit on poistettava. Punamultamaalin päälle ei käy muut kalvoa muodostavat maalit ja kalvomaisten maalien päälle ei sovellu punamultamaali. Ulkomaalaustyötä suunnitellessa tulee katsoa onko talossa rakenteellisia virheitä. Virheet tulee korjata ensin, että  maalauksen kestävyydelle taataan hyvät edellytykset. Homehtuneet pinnat tulee pestä homepesuliuoksella ja vielä ruiskuttaa homesuoja ennen maalausta, muuten home kasvaa muutamaan vuoteen uuden maalikalvon läpi. Peittävää maalausta tehtäessä tulee naulan päät käsitellä ruostesuojamaalilla ennen varsinaista ulkomaalin levitystä, tai maalaustyö menee aivan hukkaan. Maalaustyö tulisi tehdä siten, ettei jää jatkoksia, eli muutama lauta päästä päähän märkänä. Eli ei tämä maalaustyö nyt aina ole mainosmiesten mainitsemaa helppoa, nopeaa ja mukavaa.