tiistai 18. kesäkuuta 2013

Aitan ja riihen maalaus






Riihi on maalattu punamultamaalilla kauan sitten ja se näyttää hivenen " alakuloiselta" ja kauhtuneelta, joten päätin kirkastaa sen ilmettä maalaamalla se uudelleen samanlaisella maalilla kuin aiemminkin oli käytetty. Uuden maalin sävy on sama kuin edellinenkin oli ollut, joskin alunperin sävy on ollut Italianpunainen, joka on huomattavasti vaalempi ja kirkkaampi kuin tämä Hangon värin extra sävy.

Vanha hirsi on ensin harjattava hiekasta ja siitepölystä puhtaaksi. Jos pinnalla on mustia pisteitä, eli hometta, niin se on pestävä homepesuliuoksella tai kloritilla.

Punamultamaalilla maalataan vain yhteen kertaan, sillä maali peittää hyvin. Maalia tulee käyttää runsaasti ja olisi hyvä jos maali hangattaisiin puupinnalle maaliharjalla. Toki ruiskua on mahdollista käyttää maalin nostoon seinälle, mutta se tulisi vielä sivellä ulkomaalisiveltimellä. Pinnalle jää kuitenkin aiemman maalin pölyä ja jos uutta maalia ei hankata, niin se ei tartu kunnolla kiinni.

Punamultamaalin raaka-aineet maksavat noin 1€/litra ja kaupassa keittomaali maksaa noin 4€/litra.




Vanhaa hirsipintaa maalatessa maalia kuluu runsaasti. Kuvassa olevan riihen päätyseinään meni n. 40 litraa maalia.



Myös aitan maali oli kulunut pois, sillä edellisestä maalaustyöstä lienee useita kymmeniä vuosia. Naulasin rimoja kinni ja harjailin pölyt pois ennen kuin aloin maalata rakennusta.



Nyt aitta on saanut arvoisensa maalin perinteitä kunnioittaen. Isot ovet ja katto kaipaisivat vielä maalia pintaansa.



Mukavapa on Helmi hepan käyskennellä juuri maalatun aitan viereisellä laitumella ja tuoksutella syreenipensaan kukkia.




torstai 6. kesäkuuta 2013

Ammattisanastoa

Jokaiselle ammattikunnalle kehityy ajanmyötä ammattisanasto. On virallinen sanasto, sekä sitten se epävirallinen sanasto, jota ammattilaiset ovat oppineet käyttämään. Kerron tässä joitakin maalareille tuttuja sanoja ja sanontoja.

Ennen vanhaan maalarit kutsuivat sekoitustikkua "röystikuksi" ja rajoittamista "paaraamiseksi".

Jos kitti- tai tasoituspaikat näkyivät kiiltävän maalin alta himmeämpänä, niin ne "tsuukasivat".

Kun maalari oli ollut hivenen huolimaton ja häneltä oli jäänyt maalaamaton kohta, niin sanottiin, että onpa jäänyt "friipäivä" tai "ripari".

Lakkabensa-/ tärpättiohenteisia maaleja vanhat maalarit kutusuvat "öljyväreiksi", olipa kysymyksessä alkydimaali tai öljymaali.

Maalarit ovat olleet historian saatossa omanlaisiaan elämäntaiteilijoita. Minäkin muistan, kun menin kesätöihin työintoa puhkuen eräälle työmaalle, jossa piti maalata koulun ulkoseinät. Olin ensimmäistä päivää työmaalla ja maalipurkkeja availlessa huomasin, että maalia ei oltu varattu riittävästi. Sanoin vanhemmalle maalarille huolestuneena, että maali loppuu tänään kesken. Vanha maalari katsoi rauhallisesti nuorta maalaria päästä varpaisiin ja tokaisi hymynkare huulillaan "kyllä se on poika ammattitaidon puutetta, jos ei saa tätä määrää maalia riittämään koko päiväksi". No voihan sen noinkin sanoa, ei tainnut olla kyse urakkatyöstä.

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Kuullotteen irtoaminen käsijohteista

Kävin katsomassa erään huvilan kaiteita, joista oli irronnut kuultokäsittelyaine. Pohdiskelimme mistä se mahtoi johtua ja miten se korjattaisiin.



Vesiohenteinen kuullote hilseili massiivipuupinnalta pois jo vuoden jälkeen, syyksi epäillään puuhun jäänyttä kosteutta.


Syitä voi olla monia, mutta todennäköisin syy on puuhun jäänyt kosteus. Pintakäsittely oli tehty vuosi sitten ja muistamme kuinka paljon viime kesänä satoi vettä. Massiivipuu on melko petollinen, sillä se kuivaa hyvin hitaasti.

En nyt ole erityisen varma miten nämä vesiohenteiset kuullotteet (entiset puunsuoja-aineet) kestävät näin vaativissa olosuhteissa. Käytetystä  kuullotteesta tulee vesioheteisen lakan tyylinen kelmu, joka pahimmassa tapuksessa hilseilee pois.

Kysymyksessä oli siis avoterassin kaiteiden käsijohteet. Näissä seisoo lumi ja ne ovat sään rasitukselle koko ajan alttiit.

Päätimme poistaa siklillä, eli viilalla teroitetulla metallilevyllä kaikki pintakäsittelyaineet ja pintakäsitellä ne liuotinohenteisella kuullotteella, josta ei jää kalvoa pinnalle.

Sikliä käytetään huonekalujen lakan poistossa ja toimi siten myös tässä työssä. Sikli on oltava melko pystysuorassa ja sitä taivutetaan peukalon ja etusormen välissä kuperaksi. Sikli teroitetaan aika ajoin työntäen lattaviilan kahvaan päin pitäen metallilevyä aivan pystysuorassa. Käsineitä tulee käyttää teroittaessa ja maalinpoistossa. Teroittaessa viilan voi kiinnittää ruuvipenkkiin tai puristimella pöytään. Silkistä pidetään kiinni kulmista sormenpäillä ja työnnetään viilaa vasten. Näin tehdessä ei ole vaaraa, että sikli luiskahtaa siten, että käteen tulee haava.


Siklillä voi poistaa lakkakalvon ja kuultokäsittelyaineen puupinnalta.
Siklauksen jälkeen pinta hiottiin (puunsyyn suuntaisesti) 120 numeroisella hiomapaperilla hiomatukea apuna käyttäen.

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Sisäseinien maalaus

Ensin on suojattava lattia niiltä osin, missä maalit säilytetään ja sekoitellaan ja sitten maalattavalta alueelta. Varminta on suojata koko lattia-alue remonttikohteesta.

On muistettava katsoa välillä kenkiään, ettei maalia kulkeudu muihin tiloihin.

Kun maaliastia aukaistaan, niin kannattaa poistaa maalit siveltimellä kannen sisäpuolelta.

Maali sekoitetaan hyvin ennen käyttöä. Tällä varmistetaan se, että sävytyspastat ovat varmasti sekoittuneet ja kiiltoryhmä on maalitehtaan antaman ohjeen mukainen.

Kiiltosävy on usein merkitty isolla numerolla maaliastian kyljessä. Mitä pienempi numero sitä himmeämpi maali.

Tässä maalissa kiiltoa osoittava numero 20 on selkeästi osoitettu.
Kiilto 20 on puolihimmeä
Kiiltoryhmä 4.


Suomi jakutuu maantieteellisesti kahteen leiriin, siinä nostetaanko maali erillisestä maaliastiasta vai suoraan maalisankosta.

Työn aikana ei sivellin ja tela saa koskaan olla ilman maalia, sillä vesiohenteiset maalit kuivuvat nopeasti ja työvälineet kovettuvat huolimattoman käsittelyn seurauksena. Aina kun lopettaa maalaamisen, niin työvälineet on pidettävä maalissa. Pitemmän tauon aikana niiden päälle laitetaan muovi, niin ne eivät kuiva ilmavirran vaikutuksesta.

Lateksimaalissa olevia työvälineitä ei kannata taukojen aikana laittaa veteen, sillä niiden käyttöön otaminen on hankalaa, kun helojen välistä tihkuu vettä työn aikana.

Seinän reunat ja ikkunalistojen rajaukset tehdään usein ennen telaamista. Ensin rajataan siveltimellä ja rajausta laajennetaan patterisiveltimellä, ettei sivellinjälki näy telauksen alta. Kulmissa voi käyttää ns. kulmatelaa.

Katon ja seinän rajaan jätetään 10mm maaliraja, eli kattomaalia jätetään sentin verran seinän puolelle. Tämä tehdään yleensä rajaaja-työvälineellä.

Seinän telamaalauksessa on tärkeää valssata maali tasaisesti maalattavalle pinnalle ja lopuksi tasata samaan suuntaan. Telajäljestä ja kiilosta tulee tasainen, kun viimeiset vedot ovat joka kohdassa samaan suuntaan.

Jos maalaustyövälineitä pestään huoneiston lavuaareissa, niin on muistettava pyyhkiä roiskuneet maaliset pesuvedet hanoista ja lavuaarin pinnoilta pois.





Kommentointia

Kun blogia lukee ihmisiä monesta maasta, niin olisi mukava jakaa kokemuksia maalaustöistä. Minua kiinnostaisi mitkä asiat ovat muodissa pintakäsittelyalaan liittyen eri maissa ja mitkä ongelmat askarruttavat ihmisiä maalarin töihin liittyen kotimaassakin. Toki omat kokemukset ja muiden ammattilaisten ohjeet kiinnostavat.

Blogin jutun perässä on aina kommentointikohta (kynä) johon voi laittaa tarinoita tai kysymyksiä, niin voin vastailla tai kertoa omia käsityksiäni asioista.

Kukin voi kirjoittaa kommentteja omalla äidinkielellään, sillä voimme käyttää vaikka google kääntäjää... kyllä siitä joten kuten selvän saa ja jos ei onnistu, niin jatketaan keskustelua.

Voitte myös esittää toivomuksia siitä, mitä asioita käsitellään.