torstai 28. tammikuuta 2016

Maalattava tapetti

Opiskelijat kävivät Saksassa työssäoppimassa ja kertoivat minulle, että siellä kaikki pinnat kattoa myöten tapetoidaan maalattavalla tapetilla. Suomessa maalattavan tapetin käyttö on ollut maltillisempaa.

Nyt on kuitenkin huomattavissa, että maalattavien tapettien käyttö on jonkin verran yleistynyt myös meillä. Tikkurila on tuonut myös oman mallistonsa markkinoille. Opiskelijat Mira ja Reetta testasivat sitä harjoitushuoneen seiniin ja hyvinhän se näytti onnistuvan.



Maalariksi valmistuva Reetta Härkönen leikkaa maalattavaa tapettia katkoteräpuukolla linjaria apuna käyttäen.


















Mira Mononen ja Reetta Härkönen Pohjois-Karjalan ammattiopiston pintakäsittelyalalta osallistuvat maalaus ja tapetointi- lajin Taitaja2016 semifinaaleihin. Alkukilpailut järjestetään Stadin ammattiopistossa 3.2.2016. Maalaus ja tapetointi-lajin semifinaaleihin osallistuu 31 kilpailijaa ja heistä kahdeksan parasta valitaan Seinäjoella 10.-12.5.2016 pidettäviin Taitaja 2016 loppukilpailuihin.

Tässä vielä Skills Finlandin videomateriaalia Taitajakilpailuihin liittyen. 


tiistai 26. tammikuuta 2016

Märkätilojen laatoitus

Pintakäsittelyalan koulutuksessa on mahdollisuus valita ammatillisia tutkinnonosia laajasti.

Eräs hyvin suosittu opiskeltava tutkinnon osa on märkätilojen laatoitus.
















Ensin suunnitellaan työ, jossa lasketaan raaka-aineiden menekit ja valitaan ns. tuoteperheeseen sopivat materiaalit. Laattajako on myös hyvä piirtää ja pohtia etukäteen.

Märkätilojen laatoitus-tutkinnonosan aikana harjoitellaan rakentamiseen liittyviä töitä ja lattiakaatojen tekemistä. Samalla tulevat tutuksi koneet joita työssä on järkevä käyttää ja jotka nopeuttavat työtä.




Laattaleikkurit ovat kookkaampia kuin ennen, kun laatan koko on kasvanut.














Kovat lattialaatat vaativat usein myös märkäleikkurin.














Laastikamman hammastuskoko valitaan laatan koon- ja taustakuvioinnin mukaan.















Märkätilojen kunnostusta valvotaan tarkasti taloyhtiöissä. Näistä remonteista tulee ilmoittaa isännöitsijälle ennen remontin aloittamista.  Vedeneristystyö yleensä tarkastetaan taloyhtiön toimesta, että se on määräysten mukainen.

Tässä vielä raaka-ainevalmistajien ja rakennusmaailman ohjeita liikkuvan kuvan muodossa:
Nurkkavahvikkeiden kiinnitys
Lattiakaivokohdan vedeneristys
Lattian vedeneristys
Seinen laatoitustyö 
Märkätilan lattian laatoitus

torstai 14. tammikuuta 2016

Märkätilan laatoitustyö valmistuu

Tänään pidettiin märkätilan laatoitus tutkinnon osan arviointipalaveri.

Lotta työssäoppimisohjaajineen esitteli minulle (opettaja), miltä valmistumassa oleva suihkutila näyttää ja hyvältähän se näytti.


Suihkutila on saumattu ja tiivistetty. Tällä hetkellä on listoitustyö menossa.

Lotan työvarustus ei ole säädösten mukainen tässä kuvassa, kun pidimme arviointitilaisuuden.

Työtä tehdessä ja työmaalla liikkuessa täytyy olla kypärä, suojalasit, käsineet ja turvakengät, sekä huomiovärinen työvaatetus.














Näytössä arvioidaan työprosessin-, työmenetelmien, välineiden ja materiaalien-, työn perustana olevan tiedonhallintaa ja elinikäisen oppimisen avaintaitoja.


keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Opettajanhuoneesta valmennustilaksi

Kerroin teille aiemmin opettajanhuoneeni remontista. Tänään tuli huoneeseen Martelan tuolit ja pöydät. Aiemmin asennettiin langattomasti toimiva televisio seinälle.















Pitkä seinä on tapetoitu yksivärisellä tapetilla rauhallisen tunnelman luomiseksi ja pieni oviseinä on tapetoitu voimakkaalla arvokkaamman näköisellä tapetilla, joka sopi hyvin mestarinkirjan taustaksi.

Kokonaistunnelma tepetteineen oli tarkoitus luoda melko perinteinen, mutta tuoleilla on saatu väriä ja rentoutta tilaan, jossa käydään opiskelijoiden kanssa hyvin henkilökohtaisia keskusteluja ja tehdään yksilöllisiä opiskeluun liittyviä valintoja.

Televisoon on tarkoitus heijastaa tietokoneen näyttö, josta voi havainnollistaa opiskelijan etenemistä oppimisessa ja samalla päivittää henkilökohtaista opiskelusuunnitelmaa ja opintopolkuun liittyviä tarkennuksia.

Valmennustilaan voi pyytää opiskelijoita työssäoppimisjaksoilta säännöllisesti tiimeittäin ja keskustella työpaikoilla opituista asioista ja laajentaa näkemystä niihin liittyvien työtehtäväkokonaisuuksien ilmiöistä.

Entisestä historianhaminaa huokuvasta opettajan huoneesta on näin kehkeytynyt valmennustila, missä opettaja- valmentaja ja opiskelija yhdessä pohtivat mitkä yksilölliset opintopolut olisivat sopivia kullekin tulevalle maalarille.