torstai 29. lokakuuta 2015

Kuvatapetin kiinnitys

Tänään Mira ja Reetta kiinnittivät metallialan koulutuksesta kertovan kuvan työsalin seinään.

Kuva oli tulostettu 62 cm leveille tapettivuodille. Tapettivuodissa on ns. "postimerkkiliima", joka sulaa/aktivoituu kun se kastellaan vedellä.

Vuodat käännetään väärinpäin tapettipöydälle ja kastellaan vedellä. Ohjeessa sanottiin, että tapetin tausta kastellaan suihkepullolla, mutta me kasteltiin se telalla käyttäen runsaasti vettä.

Tapettivuodista käännettiin kastelun jälkeen liisteripuolet vastakkain ja annettiin vettyä pari minuuttia. Vettymisen ajaksi laitoimme tapettivuodat muovipussiin, ettei reunat kuivu.

Ensimmäisen vuodan aloituskohta merkittiin pystysuoralla viivalla ja seuraava kiinnitettiin ohjeen mukaan kuvat ja tekstit kohdistaen kaksi senttiä päällekkäin ns. limisaumaan.

Hyvältä näyttää!





keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Kuvatapetti- ja - kuvamaalaustyön suunnittelua.

Tänään on maalariksi opiskelevilla ollut jälleen monemoista mielenkiintoista tekemistä. Sanoisinko, että aika vaativia töitä. Opiskelijat pystyvät mitä ihmeellisempiin suorituksiin, kun uskaltavat hypätä mukavuusalueen ulkopuolelle ja eivät pelkää epäonnistumisia ja ns. kasvojen menetystä.

Pitää uskaltaa epäonnistua, joskin aika harvoin sitä tapahtuu, kun on niin hyvät opettajat ;)

Metallialan tiloja on kunnostettu ihan urakalla, kun sinne on tulossa avoimien ovien päivä ja uusittujen tilojen avajaisjuhlat ja muutenkin ne kaipaavat jo ehostusta.

Koulussamme on tehty sopimus kiinteistöjen kunnostuksesta, että maalariopiskelijat saavat maalata sitä mukaa kiinteistöjen seiniä, kun huomaavat niiden vaativan ehostusta. Hyvä ja edullinen päätös molemmille osapuolille.

Tänään Mira ja Reetta valmistelivat seinän tapetoitavaan kuntoon, sillä huomenna laitetaan hyvinkin vaativa kuvatapetti metallialan korkealla olevalle seinälle.


Tapetoinnin aloituskohtaan laitetaan pystysuora viiva vesivaakaa apuna käyttäen, toki meillä oli laserkin mukana.

Mira ja Reetta  ovat ilmoittautuneet myös maalaus ja tapetointilajin Taitaja2016- suomenmestaruuskilpailujen semifinaaleihin, mikä on ammattiopistoissa opiskelevien nuorten ammattitaitokilpailu.

Tänä vuonna loppukilpailut järjestetään Seinäjoella.













Pintakäsittelyalan opiskelijat ovat suunnitelleet myös erään palvelukodin käytävään kuvamaalauksen ja tänään opiskelijat pitivät suunnittelupalaverin, missä he sopivat kuvaan tulevat erikoistehosteet.












tiistai 27. lokakuuta 2015

Kannattaako uuden auton maalipinta pinnoittaa?

Siinäpä vasta kysymys. Itse olen asian äärellä, kun olen ostanut uuden auton.

Auton pinnoittaminen maksaa noin neljäsataa euroa.

Kovasti mietityttää ja siksi olenkin kysellyt asiaa automaalausta opettavalta henkilöltä.

Kuulostaa toki melko tyyriiltä tuo pinnoituskäsittelyn hinta. No mikä on tyyris, jos auton hintaan vertaa :) Onko se hintansa väärti? Tästä varmaan ollaan asiantuntijoiden kesken montaa mieltä.

Kysyessäni eräältä asiantuntijalta, että kannattaisiko uusi auto pinnoittaa, kun eikös se ole sama kuin sen lakkaisi, vai olisiko viisainta jopa teipata pakasta vedetty auto?

Pinnoittamisen idea on siinä, että auto kestää puhtaamman näköisenä kauemmin ja kiilto säilyy hyvin useita vuosia. Puhdistaminen onnistuu helpommin ja pesurista ei jää maalipintaan naarmuja niin herkästi. Rapa huuhtoutuu autosta jopa vesisateessakin kohtalaisen hyvin. Työläät vahauksen voi käytännössä pinnoittamisen jälkeen unohtaa.

Automaalariopettajan yllättävä vastaus: " Minä lakkaan autoni heti uutena.  Pinnoittaminen ei ole sama kuin lakkaus, sillä pinnoite on n. 0.010 milliä paksu, maalipinta + lakka x 2 on paksuudeltaan 0.170 milliä, joten korroosionesto (paikallisparien syntyminen) estyy paremmin (paksumman lakkapinnan) eristävän vaikutuksen ansiosta". No lakkaus varmaan tulee kysymykseen, jos itse pystyy tekemään sen ja työnhintaa ei tarvitse ajatella.

Opettaja kertoi edelleen, että pinnoite pitää uusia aika-ajoin, se siis kuluu pois pikkuhiljaa. Toiset pinnoitteet jopa tunkeutuvat osittain maalipinnan sisään, jolloin saattaa vaikeutua autoon myöhemmin tehtävä paikkamaalaus, pinnoitteessa olevien polymeerien vuoksi. 

Auton teippaaminenkin on ihan varteenotettava vaihtoehto mainos- ja erikoisefektejä tarvitseville. Teipit toimivat,  jos haluaa suojata tai muuttaa auton väriäkin. Takseissa ja yritysten autoissa näkee laajojakin teippuksia.

No, mietin vielä.
 

maanantai 26. lokakuuta 2015

Mitä pitäsi talosta katsoa sen ostoa harkitessa?

En ole mikään kirvesmies tai rakennusinsinööri, mutta ihan näin maalarimestarin kokemuksella ja useamman talon elämäni taipaleella ostaneena voisin sanoa, että jos pystyisi tunteet pitämään aisoissa ja keskittyisi talon korjauksiin ja osaisi katsoa asioita kylmän rationaalisesti rakenteita arvioiden. Näin voisi saada realistisemman kuvan talon kunnosta ja arvosta.

 












Asiantuntijalinkkinä voidaan pitää http://hometalkoot.fi/ sivustoa, joka kertoo puolueettomasti minkälaiset suunnitteluvirheet kunkin aikakauden taloissa on tehty ja miten ne tulee korjata. 

Näin maallikkona tarkistaisin katon kateen kunnon ja sitten onko taloon laitettu rännit ja miten vesi on saatu, jos on saatu kuljetettua kivijalan läheltä kauemmaksi. Rossipohjaisessa talossa katsoisin, että onko lattiarakenteet tuulettuneet riittävästi.

Rossipojaa pitää tutkia lattian alta päin varmistuen, ettei lattiasieni ole päässyt tuhoamaan rakenteita.

Tiivistetysti voisi sanoa, että jos talossa on katto-, rännit- ja veden poisto kivijalan läheltä kunnossa, sekä väh. 50cm leveä räystäs ja saman korkuinen kivijalka, niin ei pitäisi olla suurempia ongelmia. 

Rintamamiestaloissa kannattaa käydä kurkkimassa alimmassa kerroksessa portaiden alle, että onko runkotolpat lahonneet ja onko porrasrakenteet kostuneet. 

Talossa tulisi pystyä ryömimään ullakolla ja katsoa onko katto vuotanut ja ettei kattojiirin kohdista ole vettä valunut pitkiä aikoja rakenteisiin.

Lopuksi pitäisin sieraimet auki. Sisäilman tunkkaisuus ja kellarin haju pitää saada talon ostajan hälytyskellot soimaan.

Suihkutiloissa pitää katsoa, onko silikooneissa reikiä. Kannattaa myös koputella laattoja, ja jos niistä lähtee ontto ääni, niin kohde vaatii tarkempia tutkimuksia siitä,  miksi laatat ovat heikosti kiinni. Usein laattojen irtoaminen kertoo kosteusongelmasta tai että rakennuksen rakenteet ovat liikkuneet, tai jopa molemmista.

Vesivuodot sisäkatossa näkyy ruskeina renkuloina tai laikkuina maalipinnassa. Homeen tunnistaa tummista värjäymistä lattiassa tai seinissä ja tietysti siitä kellarin hajusta.

Jos lateksimaali on lähtenyt isoina alueina julkisivusta pois, niin talossa on sillä kohtaa lämpövuotoja.

Lämpövuodot näkee talvella siitä, että katolta valuneesta vedestä on muodostunut jääpuikkoja.

Julkisivumaalissa koholla olevat mustat pisteet ovat hometta, joka nyt ei sinänsä tee talosta ongelmataloa, sillä sitä on käytännössä jokaisessa julkisivussa, talon ikään katsomatta.

Lopuksi voisi leikillisesti sanoa, että vältä kohteita, jos myynti-ilmoituksessa on mainoslauseet "remontoijan unelma", "remontoi tästä mieleisesi koti", tai "idyllinen".


sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Kannattaako ulkokalusteet lakata?

Siinäpä vasta kysymys. Tähän voisin vastata sillä kokemuksella mikä minulla on, että ei.

No tämäkään ei ole ainut totuus tässä asiassa, sillä jos ulkona olevat kalusteet säilytetään katetulla terassilla, niin kyllä lakatut pinnat pysyvät suhteellisen hyvänä. Jos taasen lakattuun puupintaan pääsee paistamaan aurinko esteettä ja vesi/lumi seisoo pinnalla, niin lakalla ei ole mahdollisuutta pysyä siistinä.


Yksinkertaistetusti voisi sanoa, että puuta ei saa pysymään uuden puun näköisenä niissä paikoissa, joissa se joutuu sään armoille, ellei ole valmis sijoittamaan aineisiin ja työhön paljon rahaa, sekä aikaa. Värittömät kalvoa muodostavat aineet ovat hyvin lyhytikäisiä, jos niitä ei käsitellä uutena riittävän monta ketaa ja niitä ei uusita riittävän tiheässä tahdissa. On myös varmistettava, että puu on ja pysyy aina kuivana pintakäsittelyaineen alla.

Auringonvalo nukkaannuttaa puupintaa ja irroittaa lakkakalvon pois. Lakkapinta on uusittava vuosittain ja kalusteet on talvisin säilytettävä sisätiloissa, silloin lakkapinalla on mahdollisuus kestää. Vesi ei saa päästä lakkakalvon väliin mistään kohtaa, muuten puupinta tummuu tai harmaantuu ja lakkapinta irtoaa.

Olen monesti ihmetellyt, miksi esim. airot lakataan, vaikka niissä ei juuri pysty lakka pysymään. Harva meistä malttaa huoltaa niitä vuosittain ja pitää lakkakalvon riittävän paksuna, sekä tiiviinä.

On kuitenkin olemassa vanhoja kauniita lakattuja puuveneitä, miten se on mahdollista? 

Jos kuitenkin päätät lakata ulkona olevia puuosia, niin kannattaa käyttää ns. venelakkoja ja tutustua valmistajien ohjeisiin.

Tässä Tikkurila Coatings veneen pintakäsittelyopas.

Tällaiselta näyttävät uutena kauniin lakkakalvon omaavat airot kahden vuoden säärasituksen jälkeen, kun niitä ei ole huollettu riittävästi. kts. alla olevat kuvat.


.

Eihän nämä kuvat paljon mieltä ylennä.






keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Laminaatin asentajan juhlat

Työhuoneeni remontin tekijä Katri täytti tänään 18 vuotta. Opettaja käväisi aamupäivällä leipomassa kakun sen kunniaksi... noo... ihan rehellisesti sanottuna, Pohjois-Karjalan ammattiopiston leipuriopiskelijat auttoivat ja leipoivat kakun Katrille. Luokkakaverit onnittelivat Katria ja pitivät yhdessä lupsakan kahvihetken täysi-ikäisyyden juhlistamiseksi.

PS. Onnea Katrille myös onnistuneesta inssiajosta. Turvallisia kilometrejä :)

















Toki Katri piti huolen kaiken juhlan keskellä, että lattia valmistuu ajallaan.


























Tänään kävin ostamassa tapetit tähän huoneeseen.

Saattaapi olla, että jo ensi viikolla saatatte nähdä mitkä tapetit valitsin ja mistä, joten kannattaa pitää blogia silmällä.

maanantai 19. lokakuuta 2015

Laminaattilattian asennuksen suunnittelu

Tänään saapui koulullemme lähetys upofloorin laminaattia.

Opiskelijat saapuivat syyslomalta ja aloittivat suunnittelemaan laminaantin asennusta, sekä asensivat askeläänieritysmateriaalin lattiaan.















Seuraavaksi alkaa laminaatin asennus, josta tässä alkuohjeistusta videon avulla.

tiistai 6. lokakuuta 2015

Aika muuttuu ja toimintatavat sen mukana

Paljon on opettajan työ muuttunut vuosien varrella. Kun aloitin nuorena opettajana, niin kaikki asiat oli oltava paperilla ja teoriatunteja valmisteltiin kalvoja kotona kirjoitellen.


Aika on mennyt piirtoheitinkalvoista ohi ja ne ovat nyt loppujätettä.
















Tänään on tullut aika hävittää kaikki vanhat paperit, mitä olen kerännyt kolmekymmentä vuotta opettajahuoneen kaappeihin. Miksi aloitin näin ison operaation?

Pohdiskelin, että en ole tarvinnut vuosiin mitään kirjallista paperia noista kaapeista, joten päätin hävittää niistä kaiken kerralla.

Olemme siirtyneet paperittomaan, sähköisten materiaalien aikaan. Ei kannata tuhlata kaappitilaa vanhoilla papereilla, jos nyt kaapeja opettajien huoneissa enää niin tarvittaisiinkaan. On järkevämpää varata sekin tila opiskelijoiden, opettajien ja työpaikkaohjaajien kesken käytäville valmennuskeskusteluille.

























Tulette näkemään tämän opettajanhuoneen muodonmuutoksen lähiviikkojen aikana.

torstai 1. lokakuuta 2015

Vastuullisuus

Mikä erottaa huippuammattilaisen keskimääräisestä tekijästä? Huippuosaajan merkki on mm.vastuullisuus. No mitä se sitten pitää sisällään?

Vastuullisuus on esimerkiksi sitä, että hoitaa asiat ja työt loppuun asti. Tekee luvatut asiat, niin kuin ne on sovittu. Kun purkaa seinän, niin huolehtii jätteistä asianmukaisesti ja tekee kaikki työt siten ettei muiden enää tarvitse mennä korjaamaan, raivaamaan tai etsimään työkaluja ja koneita toisen jäljiltä.

Eräs työnantaja kertoi asioiden loppuun saattamisesta ja vastuullisuudesta hyvän yksinkertaisen esimerkin, että jos sytyttää valot tullessaan, niin lähtiessä ne myös itse sammuttaa... sama koskee myös ikkunoita "jos aukaiset ikkunan, niin huolehdit sen myös kiinni päivän päätteeksi.

Hyvä tapa vastuullisuuden pohtimisessa on miettiä omaa toimintaa siten, että jos kaikki toimii niin kuin minä, niin onko asiat silloin ok. Jos minä en vie tavaroita paikoilleen tai siivoa työpistettäni, niin sitten kun kaikki jättävät palauttamatta työkalut tai siivoamatta työpisteensä, niin mikä on lopputulos?

Jos minä antaisin itselleni luvan myöhästyä, niin silloin kaikki saisivat myöhästyä, niin kuinka toimiva työyhteisö sellainen on?

Kuinka kauan sellainen maalausliike saa töitä ja voi työllistää ihmisiä, jos sen työntekijät eivät ilmoittaisi poissaoloistaan työnantajalle, ja tai asiakkaalle hyvissä ajoin ennen työvuoron alkua? Jos kaikki työntekijät olisivat poissa vähän väliä, niin miten yrityksen urakat valmistuisivat sovituissa aikatauluissa?

TEHTÄVÄ: Voit tehdä päässälaskuharjoituksen. Kuvitellaan, että työntekijä käyttää yhden tunnin päivässä tupakointiin, kännykän räpläämiseen tai muuten vain ajaa "koneet alas" liian aikaisin ajatellen, ettei kannata enää aloittaa uutta työvaihetta, niin paljonko 20 työntekijän maalausliike menettää rahaa kyseisellä toiminnalla kuukaudessa, jos yrityksen laskutustunti on esim. 40€/h? Mitä muuta sillä menetetyllä rahalla yritys voisi tehdä?

Alla olevassa kuvassa näkyy vastuullisuus opiskelijoilta, jotka lainasivat kynän ja kumin opettajalta. Kohteliaasti palauttivat ja tiedottivat asiasta :) Tuli ihan hyvä mieli lehtorille noin ystävällisestä eleestä.
















Vastuullisuutta on myös tiedottaa ajoissa asioista työnantajan, kuin asiakkaankin suuntaan.