perjantai 30. elokuuta 2013

Puuaidan maalaus

Aloitimme maalarin töihin tutustumisen Pohjois-Karjalan ammattiopiston pintakäsittelyalan opiskelijoiden kanssa, maalaamalla asiakkaan talon ympärillä olevan puuaidan.



Aita oli osin sammaloitunut ja siihen kasvaneet mustat homepilkut rumensivat valkoista maalipintaa.

Päätettiin poistaa sammaleet ja irtonaiset maalit mekaanisesti. Raappaaminen on yleisin tapa, mutta nyt valitsimme hivenen tuottavamman menetelmän. Käytimme "rälläkkään" kiinnitettävää pyöreää "teräsharjaa".

Seuraavaksi pintakäsittelyalan opiskelijat ruiskuttivat pinnalle Teknoksen levä ja homepesuainetta. Kun aine oli vaikuttanut riittävän pitkän ajan, niin pinta harjattiin, sekä huuhdeltiin vedellä painepesuria apuna käyttäen.

Esikäsittelytyössä on ehdottomasti käytettävä pölysuojainta, suojalaseja ja työhön sopivia käsineitä.

Aidan annettiin kuivaa useita päiviä ennen varsinaista maalaustyötä.

Seuraavana työvaiheena oli ruostuneiden naulanpäiden käsittely ruostesuojamaalilla. Tämä on tärkeä työvaihe, sillä jos se unohtuu tekemättä, niin naulan kohdat tulevat ruskeiksi muutamassa päivässä uudelleen.

Maalaus tehtiin tela- ja sivellintyönä. Jos kohde olisi sijainnut maaseudulla ja ilmassa leijailevasta maalipölystä ei olisi ollut haittaa, niin maalin nostossa olisi voitu käyttää korkeapaineruiskua.

Maalina käytettiin Vinha nimistä maalia. Puuaitojen maalaamiseen on kehitetty myös omia nimikkomaaleja. Nämä aitamaalit ovat sävyltään ns. puusepänvalkoisia, eli hivenen kellahtavia/kerman värisiä. Tällä kertaa valitsimme aidan aiemman sävyn mukaisen ns. maalarinvalkoisen, joka on hivenen harmahtavan sävyyn taittuva valkoinen.

Maalarin tulee suojata kaikki ne alueet jotka eivät saa maalaantua, kuten esim. pinnoitetut piha-alueet ja koristekivet. Myös jaloissa kulkeutuva maali tulee eliminoida.

Maalaustyössä on käytettävä suojalaseja ja työkäsineitä. Kypärän tulee olla pään suojana työturvallisuuslain mukaan rakennustyömailla.