lauantai 3. elokuuta 2013

Se vähän nopeampi remontti

Remontoin poikani kanssa appiukon vuokrakaksion pintaosiltaan siistiksi parin päivän aikana. Haasteellista vuokrahuoneistojen remontoinneissa on se, että remontoinnille ei useinkaan ole varattu aikaa, vaan se tapahtuu lähtevien ja tulevien tavaroiden siirtymistä jotuvien hidasteiden lomassa.

Niin tässäkin remontissa. Kun menimme remonttikohteeseen, niin yksi makuuhuone oli tyhjennetty, joten ei muuta kuin tapetteja poistamaan. Käytimme tapetinpoistossa tapetinirroitusainetta.

Aluksi suojasimme lattiat muovitetulla suojapaperilla.

Ensin poistimme tapetin pinnalta muovikalvon kuivana ja sumutimme pumppupullolla vedellä lantarattua tapetinirroitusainetta tapetin päälle niin pitkään, että se kastui kokonaan. Kun tapetti oli vettynyt pohjaa myöten, niin se lähti pois teräslastalla työntämällä.



Kun tapetit oli saatu poistettua, niin tasoitimme seiniin poratut reijät ja tapetinpoistosta syntyneet kolot, sekä hioimme listat 150 numeroisella hiomapaperilla. Tasoitustyössä on järkevää käyttää nopeasti kuivuvaa ja mahdollimman vähän kutistumatonta tasoitetta (esim. ardex 828).

Listat maalattiin ennen tapetointia futura aqua kalustemaalilla.

Seinien hionnan (100 numeroisella hiomapaperilla) jälkeen tapetin kiinnitys tehtiin tekniikalla, jossa liisteri telataan seinään ja kuiva tapetti nostetaan siihen suoraan lattialla olevalta rullalta.

On tärkeää varmistaa laseria tai vatupassia apuna käyttäen, että ensimmäinen vuota on kohtisuorassa.

Huone sai uuden hienon "ulkoasun" päivässä, toinen meistä kerkisi vielä poistamaan tapettia olohuoneesta saman päivän aikana.

Toisena päivänä teimme esikäsittely- ja tasoitustyöt, sekä maalasimme keittiön, eteisen ja olohuoneen sinät kahteen kertaan ja tapetoimme yhden ns. erikoisseinän kuviollisella tapetilla... uusien vuokralaisten odotellessa muuttokuorman kanssa ulkosalla;)