maanantai 18. heinäkuuta 2016

Peltikattojen maalaus

Vanhassa pihapiirissä olevat katot ovat päässeet huonoon kuntoon ja ne myös rumentavat muuten niin kauniit rakennukset. Tämä pihapiiri ei ole ainut, missä katot vaativat pikaista maalausta. Katot jäävät usein hoitamatta, kun sinne on vaikea päästä.



Ihmiset kuvittelevat pelkäävänsä korkeita paikkoja. Moni meistä sanoo, että on korkean paikan kammo, ettei tarvitsisi edes kokeilla. Käytännössä aika harvalla sitä oikeasti on. Nykyiset nosturit ovat niin turvallisia, ettei mitään vaaraa ole. Täytyy vain noudattaa ohjeita ja määräyksiä. Nosturissa tulee käyttää turvavaljaita, jotka kiinnitetään koriin. Korista ei luonnollisesti saa nousta pois ylhäällä ollessa. Maalaisjärki, ammattimainen työmoraali ja ohjeiden noudattaminen on ensiarvoisen tärkeää.


Nosturin voi hankkia vuokraamosta.










Aloitin tänään maalaistalon pihapiirini kattojen pesun peltipesuaineella.

Peltipesuaineen voi levittää reppuruiskulla.
















Peltipesuaineen annetaan vaikuttaa jonkin aikaa, mutta sen ei saa päästä kuivumaan. Harjaaminen parantaa pesutulosta.

Huuhtomisen voi hoitaa painepesurilla.






Seuraavaksi teen ruostesuojauksen. Toki ensin pitää harjata ja poistaa ruosteet niistä kohdista, mistä kalvanointi on pettänyt. Aiempi maalari oli maalannut liian ohuella maalilla ja siten ruoste on päässyt vaurioittamaan metallista valmistettua kattoa. Usein ruostesuojaus perustuu maalikalvon paksuuteen, joten liian ohuella maalilla ei tule maalata.



Ruostesuojauksen tein Rostex super-maalilla.










Nykyaikaiset peltikattomaalit ovat vesiohenteisia jotka on helppo sivellä. Jos rakennus on maaseudulla ja lähistöllä ei ole taloja eikä auton parkkipaikkoja, voi katon maalata myös korkeapaineruiskulla. Ruiskulla maalattaessa pitää ikkunapinnat suojata, sillä maalatessa aiheutuu hajasumua ja se kulkeutuu tuulen mukana yllättävän kauas. Telapinnalle ei peltikattomaaleja tule jättää. Jos maali levitetään telalla, tulee pinta vielä oikaista katon maalaukseen soveltuvalla siveltimellä.



Nosturikin kannattaa suojata ennen maalaustyön aloittamista.









Tässä aitan katon maalausta vasta valmistellaan.







Nyt on aitta saanut uuden maalin ja värisävyn kattopinnalleen.

Lore koirakin on tyytyväinen, kun pihapiiriin tuli rauha ja isäntä joutaa häntä nyt paremmin huomioimaan.