sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Tallin kalkitseminen

Meiltä muutti tyttären mukana hevoset pois, joten päätin pestä ja valkaista tallin.
















Ensin pesin katot, seinät ja karsinoiden seinämät painepesurilla. Täytyy varoa sumuttamasta pistorasioihin, muuten kuolettavan sähköiskun vaara on ilmeinen.

















Seuraavaksi paikkasin jonkin verran mustia rakoja kipsitasoitteella.

Starkilta kyselin rakennuskalkkia, mutta ihan sillä nimellä ei löytynyt, mutta sitä se varmaan tämäkin oli mitä sieltä sai. Ainakin se toimi.

Edellisenä iltana laitoin kalkkijauhoa veden sekaan niin paljon, että se oli sellaista piimän oloista seosta.

Yleensä kalkkimaalaus ja karjasuojien kalkitseminen tehdään isoilla harjamaisilla siveltimellä, mutta minusta se olisi ollut aika hidasta. Otin telan käyttöön.

Kalkkimaali ei oikein sovellu sementtipohjaisille laastipinnoille. Se karisee niistä kohdin pois.



Kalkkimaali on hyvin roiskuvaa, joten kannattaa valita vaatteet, jotka voi heittää työsuorituksen jälkeen jäteastiaan.

Jokin kertakäyttöinen ruiskumaalarin hupullinen haalari olisi hyvä.













Aluksi näyttää siltä, ettei maali valkaise mitään, mutta se palkitsee tekijänsä vasta kuivamisen jälkeen.
















Telata kannattaa siten, että lähtee telaamaan alhaalta päin ja valssaa maalia ylöspäin, muuten se roiskuttaa maalia lattialle kauhiasti. Toki suojauksia kannattaa tehdä ja lopuksi pestä kalkkimaalin tuhrimia paikkoja vedellä ja karhunkielisienellä.