keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Verhoilijamestarin opissa

Kiitokset verhoilijamestari Tapio Tahvanaiselle. Aivan huikeaa oppia tänään pintakäsittelyalan opiskelijoille työnäytöksen muodossa Verhoilijamestari Staffan yrityksen http://www.staffan.fi/ tiloissa Joensuussa. Tämä lähti siitä, kun opiskelijani sanoi myös verhoilevansa omat entisöimänsä tuolit. Silloin välähti, että nyt soitan hyvälle ystävälleni Tapiolle. Meillä kun on ollut tapana etsiä parhaat opit joka työhön. Kunnioitettavaa mestariasennetta on myös sitoutuminen ammattitaidon välittämiseen nuoremmille, no ei nyt välttämättä aina ilmaiseksi. Opiskelijat olivat mykistyneitä Tapion ammattitaidosta. Sanoin opiskelijoille, että nyt katsoitte sitten Suomen parhaan verhoilijamestarin otteita. Ohjeiden jälkeen opiskelija palasi koululle muistelemaan itse tehden viisi seuraavaa, että miten mestari kaiken oikein niin kätevästi tekikään. 

 

Harmittaa, kun isot huonekaluketjut ovat vääristäneet meidän hintatietouden ja laadun ymmärtämisen. Tuo kuvan pöydällä oleva tuolikin on niin korkealaatuinen käsityön luomus, että sitä ei voi verrata halpatuontimaissa orjatyövoimalla tehtyihin isojen kauppaketjujen uretaanista puristettuihin keposiin saman mallisiin muutaman sadan euron lepotuoleihin. Harmittava asia, että kun asiakkaiden hintavertaus käy isojen huonekaluhallien tuotteisiin... hiljaiseksi vetää. 

Sama se on pintakäsittelyssäkin. Kun asiakas soittaa, niin jutustelu alkaa hyvin usein: "itse olisin sipaissu, mutta kun ei ole aikaa". Vähän jos hiomapaperilla hipasee ja maali päälle... juurikin, missä on se huippuammattilaisen arvostus. Parempi olisi kysellä aluksi asiantuntijalta, miten se pitäisi tehdä ja mitä minkäkin arvoiselle huonekalulle kannattaa mitäkin tehdä. Siitä tiedosta kannattaa ja toivottavasti ollaan valmiita maksamaan myös tulevaisuudessa.