maanantai 4. toukokuuta 2020

Maalaustyö vaatii osaamista


Helppoa ja nopeaa?

Mainostoimistot ovat luoneet maalaustyöstä sellaisen kuvan, että se on helppoa ja nopeaa, kunhan vaan uskaltaa aloittaa. Todellisuus on aivan toista. Millä sitten ammattimaalarin laadukas työ eroaa keskivertotyöntekijän kädenjäljestä? Rajoitusten suoruus ja marginaalien koko, sekä tasoitustyön laatu kertovat jo paljon tekijän ammattitaidosta. Usein huippuammattilainen tekee työn paljon nopeammin ja työnjälki miellyttää silmää. Maalaustelan jättämään hakkausjälkeen ei tänä päivänä paljon kiinnitetä huomiota, vaikka maalarimestarin silmin pitäisi.

Mikä maali sopii mihinkin?

Tämä onkin niitä asioita, joissa kokemus ja tietopuolinen ajan hermolla pysyminen olisi tärkeää. Rakennusmaalaustöissä ei enää liuotinmaaleja tarvitse käyttää. Niitä tosin käytetään, jos maalarit tai urakoitsijat eivät ole päivittäneet materiaalitietouttaan. On tietenkin varmaa ja turvallista tehdä aina niin kuin ennenkin on tehty. Joskin EU:n määräysten mukaan maalitehtaat ovat joutuneet muuttamaan tuttujen liuotinohenteisten maalituotteiden koostumusta ja niiden ominaisuudet eivät ole enää entisten kaltaisia. Kuivaminen on saattanutkin uusissa tuotteissa hidastua. Huonekaluihin on olemassa erittäin hyviä vesiohenteisia kalustemaaleja, jotka kestävät yhtä hyvin käyttöä kuin aiemmat liuotinohenteiset tuotteet. Vesiohenteiset lattialakat kestävät minun mielestä paremmin kuin liuotinohenteiset. Vesiohenteiset lakat eivät kellastu niin paljon ja ne ovat elastisempia. Kovaa kulutusta ja pesua vaativiin pintoihin on valittava niihin soveltuvat maalit. Kerrostalojen porrashuoneita maalattiin aikoinaan paljon liuotinohenteisella maalilla. Tyypillisin paljon käytetty maali oli nimeltään Pesto. Se teki todella liukkaan ja kovan pinnan. Ammattitaitoa on tunnistaa millä maalilla pinta on ennen maalattu, vasta sitten pystytään suunnittelemaan kohteeseen kestävä pintakäsittely-yhdistelmä. Jos seinät on maalattu liotinohenteisella maalilla, niin pinnat on pestävä hyvin ja hiottava kauttaaltaan pölyimuriin kiinnitetyllä hiomalaitteella. Sitten on valittava hyvä hiukan kalliimpi seinään sopiva pohjamaali. Jos nämä pinnat maalattaisiin suoraan halvalla lateksilla, niin se kuoriutuisi pois ensimmäisten kolhujen tultua. Sitten työ olisikin haastavampi ja kalliimpi maalin poisto töineen. Usein kalliimmalla tuntipalkalla oleva ammattilainen tulee halvemmaksi, kun hän osaa valita oikeat tuotteet, työkalut ja työmenetelmät. Halvemmalla tuntipalkalla tekevä harrastelija tai alalle kevyin tiedoin ja taidoin heittäytynyt henkilö voi tehdä paljon tuhoa tullen lopulta hyvin kalliiksi.


Veneen tervausajat lähestyvät

Tervan tuoksu rannoilla kuuluu kevääseen. Terva on perinteinen puuveneen pintakäsittelyaine. Aito hautaterva on paras. Se lämmitetään metalliastiassa ja kuumana levitetään puun pintaan. Joskus jopa lämmitetään tulella aiempaa veneen tervapintaa ja sitten sivellään uutta päälle. Tervaus tulisi tehdä keväällä aurinkoisena päivänä, kun jäät ovat lähtemässä, mutta niitä kuitenkin vielä järvessä on. Silloin terva kuivuu hyvin ja tulee kova pinta. Jos tervauksessa myöhästyy ja tekee sen kesällä, niin se jää tahraavaksi koko kesäksi haitaten veneen käyttöä.


Millä maalaisin puutaloni?

Tämä ei muuten ole yksinkertainen kysymys, vaikka niin voisi kuvitella. Jos kysytte kymmeneltä ammattilaiselta asiaa, niin saatte kymmenen eri vastausta. Tuotteita on monia ja asiantuntemuksen laadussakin on eroja. Täytyy tehdä valintaa siitä, että käytetäänkö perinnemaaleja, vai nykyisen teknologian tuotteita. Jos talo on aiemmin maalattu, niin vaihtoehtoja on vähemmän. Uusi maali tulisi valita samaa sideainetyyppiä kuin aiempi on ollut, tai kaikki maalit on poistettava. Punamultamaalin päälle ei käy muut kalvoa muodostavat maalit ja kalvomaisten maalien päälle ei sovellu punamultamaali. Ulkomaalaustyötä suunnitellessa tulee katsoa onko talossa rakenteellisia virheitä. Virheet tulee korjata ensin, että  maalauksen kestävyydelle taataan hyvät edellytykset. Homehtuneet pinnat tulee pestä homepesuliuoksella ja vielä ruiskuttaa homesuoja ennen maalausta, muuten home kasvaa muutamaan vuoteen uuden maalikalvon läpi. Peittävää maalausta tehtäessä tulee naulan päät käsitellä ruostesuojamaalilla ennen varsinaista ulkomaalin levitystä, tai maalaustyö menee aivan hukkaan. Maalaustyö tulisi tehdä siten, ettei jää jatkoksia, eli muutama lauta päästä päähän märkänä. Eli ei tämä maalaustyö nyt aina ole mainosmiesten mainitsemaa helppoa, nopeaa ja mukavaa.

2 kommenttia:

  1. Mikä olisi paras tapa poistaa vanha maali? Minulle on suositeltu painepesuria, mutta vähän epäilyttää..

    VastaaPoista
  2. Puujulkisivusta maalin voi poistaa mekaanisesti kaapimella raapien, soodapuhallustakin käytetään. Kemiallisesti maalinpoistoaineella tai termisesti, eli lämmittämällä maalia pehmittäen, tähän on olemassa siihen tarkoitukseen tarkoitettuja infrapunalaitteita, joita voi kysyä rakennuskoneiden vuokraamoista. Lämmöllä taphtuvassa maalinpoistossa on aina toki tulipalovaara ja maalinpoistoaineiden käytössä tulee suojata tekijä haitallisilta höyryiltä ja luonto maalinpoistoaineen jäämiltä. Maalinpoistoaine on ongelmajäte.

    VastaaPoista

Kommentteja olisi kiva lukea. Kiitos!