tiistai 21. huhtikuuta 2015

Kiinteistön hoito ja -suunnittelu on tärkeää



Näin kevään korvalla ihmisten huomio kiinnittyy ulkonäköseikkoihin.

Pihamaita haravoidessa tulee katseltua omien kiinteistöjen kuntoa ja korjaustarpeita.







Olen ammattini puolesta katsellut monia ja monia kiinteistöjä pohtien mistä johtuu kun ulkomaalipinnat menevät huonoon kuntoon.

Valitettavan usein home- ja rakenneongelmien syy löytyy kiinteistönhoidon laiminlyönneistä. Tietämättömyys, piittaamattomuus ja kansalaistaitojen häviäminen ovat syitä, miksi ei osata huolehtia kiinteistöjen kunnosta.

Talo vaatii jatkuvaa kunnostamista ja huoltoa. Rännit on tyhjennettävä aika ajoin, vähintään kerran vuodessa ja kun lumi on rikkonut niitä, niin ne olisi heti korjattava. Ei ole lainkaan harvinainen näky, että rännit tulvivat väärästä paikasta ja kastelevat kivijalkaa sekä seiniä. Ikkunapellitykset tulisi tarkastaa, että kaadot ovat ikkunapokista poispäin.

Valitettavan usein julkisivukorjauksen yhteydessä jää rännit, kourut  ja sadevesiputket laittamatta kokonaan ja siten seinät sekä perustus joutuvat kohtuuttoman suurelle kosteudelle alttiiksi.

Rakennusvaiheessa tulisi huomioida monia seikkoja, mitkä parantaisivat maalipinnan kestävyyttä ja vähentäisivät ennenaikaisia lahovaurioita. Vähintään 50cm korkea kivijalka ja leveät räystäät pelastavat jo paljon. Viistotut laudan päät, eli tippanokka ja viistotut pylväiden päät vähentävät kapillaarista veden nousua rakenteisiin. Kesällä kaadettuja puita ei tulisi käyttää ulkovuorauksiin. Sahapintainen ulkovuorauslauta tulisi kiinnittää seinään siten, että vesi liukuu sen pinnalta "kuin vesi hanhen selästä". Laudan paksuudellakin on merkitystä maalin kestävyydelle.