lauantai 4. toukokuuta 2013

Marmorointi, eli kivenmukailumaalaus

Maalareiden perinteinen erikoismaalausmenetelmä on marmorointi, eli kivenmukailumaalaus. Marmorointityössä yksivärinen maalipinta kuvioidaan siten, että se näyttää marmorilta. Työn voi tehdä monilla eri pintakäsittelyaineilla, jopa nykyaikaisilla kuviointimaaleilla ja struktuuripinnoittella. Tällä kertaa keskitymme kotikaljapohjaiseen mukailuun.


Kuopiossa vuonna 2011 pidetyissä Taitaja-kilpailuissa marmoroitiin pylväs.

Kuviointiliemi tehdään kotikaljasta ja mukailtavan kiven sävyisistä epäorgaanisista pigmenteistä.

Mukailuliemi levitetään voimakkaasti hangaten maalatulle pinnalle. Liemeen voi laittaa muutaman pisaran astianpesuainetta, niin hylkimisreaktio vähenee.

Valtasuonet ja pohja kuvioidaan merisienellä ja rätillä. Merisieni kostutetaan vedellä tai mukailuliemellä.

Pohjakuviointi häivytetään pehmeällä siveltimellä, ennen kuin se ehtii kuivua.

Suonistus tehdään viivasiveltimellä käyttäen kaljan ja pigmentin seosta. Viivasivellintä tulee pitää kiinni siten, että sitä voidaan käännellä ja painella vaihtelevasti. Aloittelijalle tahtoo tulla liian yksitoikkoisia ja tasapaksuja viivoja.

Suonistusta rikotaan rätillä ja sienellä, sekä häivytetään hävimellä.

Suonistuksia tehdään myös sormenpäällä, johon on pingoitettu vedellä kostutettu kangas. Tällä menetelmällä pohjaväri tulee suonistusten väriksi.

Kun pinta on kuivunut, niin sitä voidaan muokata öljylasuurilla. Usein tehdään monta kuviointikerrosta, jolloin kerrosten väleillä lakataan pinta lakkabensaohenteisella alkydilakalla.

Pinta on aina lopuksi lakattava, että se kestää kulutusta ja puhdistusta kostealla rätillä.

Sedun pintakäsittelyalan opettajat ovat tehneet videon em. marmorointitekniikasta. Työtä tekee videolla 1 ja 2. pintakäsittelyalan lehtori Jouko Peltokangas, joka on erittäin taitava marmorimaan pintoja. Hän on mm. marmoroinut Tuurin kyläkaupan ja hotellin pylväitä.

Videossa 3. Näkyy hyvin, miten siveltimellä saadaan marmorille ominaisia suonia.

Video 1. Marmorointi kaljasideaineella.

Video 2. Marmoroidun pinnan lakkaus.

Video 3. Marmorointia Pierre Finkelstein tapaan.