Ootraus ja tässä tapauksessa erityisesti puunmukailu

Huomenna ajattelin tehdä Ranskalaisten vaihto-opiskelijoiden kanssa puunmukailua. Koululla on vanha kapiokirstu, mikä kaipaa uusia kuvioita. Yleensä on parempi jos vain korjaillaan entistä, mutta tämän kyseisen säilytysesineen kohdalla tultiin asiakkaan kanssa siihen tulokseen, että uudistamme koko pintakäsittelyn. Tarkoitus on saada esine siihen kuntoon, että sen voi laittaa muiden huonekalujen joukkoon.

Pidin aikoinaan huonekalujen entisöinti ja koristemaalauskursseja vapaa- ja kansalaisopistoissa melkein kymmenen vuotta useampana iltana viikossa, siinä näki jos minkälaista huonekalua. Mukavaa oli, mutta verottaja alkoi heittäytyä vähän liian ahneeksi, niin päätin lopettaa kyseisen sivutyön.

Opetin kurssikeskuksellakin huonekalujen pintakäsittelyä, mistä muistuukin melko huvittava tilanne mieleen. Eräänä päivänä tuli oman oppilaitoksen yhteisten aineiden opettajamies käymään ja hänellä oli tuoli mukanaan. Opettaja kysyi minulta, että kannattaako tämä tuoli korjata vai onko järkevintä viskata se pätkähäkkiin. Olimme siis puuosastolla, missä oli kehikoita, mihin opiskelijat viskoivat puupalikat, joita ei voinut hyötykäyttää. Minä vilkaisin tuolia ja tuumasin, että saattaa olla se jälkimmäinen esitys viisain ratkaisu. En kerinnyt lausetta loppuun, kun mies pyörähti ja viskasi tuolin voimalla siihen lähimpään pätkähäkkiin ja poistui reippain askelin paikalta. Minä jäin H-Moilasena katsomaan, että ei sitä nyt ainakaan kannata korjata... no oli se oikeasti niin heikko ja arvoton että olin jopa liian rehellinen.

Huomenna siis kuvaan blogissani miten se puunmukailutyö oikeasti tehtiin, mutta tässä alkujuonto.

Puunmukailu on vanha perinteinen tapa, mitä käytettiin jo kauan sitten, kun arvokkaita puulajeja ei ollut saataivilla Suomessa tai sitten ne olivat niin kalliita, ettei niitä ollut vara hankkia. Maalarit kuvioivat maalatulle pinnalle siveltimillä, eri pintakäsittelyaineita käyttäen jalopuun näköistä pintaa.

Puunmukailumenetelmiä on melkein yhtä monta kuin on kansallisuutta ja tekijää. Unkarissa maalaavat melko tummia puulajeja ja heillä ei puunsyyt näy niin selvästi, kuin Suomessa. Toki heillä on sisustuksessa käytössään tummemmat puulajit kuin meillä täällä pohjoismaissa.

Mistä se Unkari nyt tuli mieleen? Pohjois-Karjalan ammattiopisto on lähettänyt ja ottanut vastaan maalariopiskelijoita jo parikymmentä vuotta vuosittain Budapestissä sijaitsevan koulun kanssa.

Unkarissa on käsityötaito huipussaan. Kipsi- ja kivityöt erityisesti, joita myös meidän opiskelijat ovat siellä opetelleet. Forintit ovat tulleet tutuksi. Se on siis Unkarissa käytettävä rahayksikkö.

Huomenna saatan kuulla miten Ranskassa kyseistä työtä tehdään.

Coaching ammatillisessa ohjauksessa

Kävin koulutuksessa missä meitä ohjattiin coaching menetelmän käyttöön. Meille kerrottiin, että se toimii kuulemma opetuksessa ja tiimityössä työpaikoilla, sekä ihan normaalissa ihmisten välisessä kanssakäymisessä.

Kertoilen lyhyesti mitä olen valmennusmetodista kuullut, lukenut ja mitä minulle itselleni on tullut siitä mieleen.

Coaching (valmennus) on ajatuksia herättävä ja luova yhteistyösuhde, jonka tavoitteena on inspiroida asiakasta hyödyntämään kokonaisvaltaisesti henkilökohtainen ja ammatillinen potentiaalinsa. Se on siis prosessi, missä valmentaja (esim. opettaja) auttaa opiskelijoita ja työkavereita ottamaan käyttöönsä omia voimavarojaan niin, että hän voi saavuttaa tavoitteensa.

Valmentavalla otteella työtään tekevä opettaja:
1. kuuntelee opiskelijaa siten, että opiskelija puhuu enemmän; opetetaan ja neuvotaan vähemmän ja ohjataan opiskelijaa itse löytämään oikeat ratkaisut hänen lähtökohdistaan käsin.
2. käyttää myös intuitiivista tietoaan.
3. antaa ammattimaisen uteliaisuutensa ohjata prosessia.
4. soveltaa erilaisia menetelmiä, joilla opiskelija selkiyttää tilannettaan, tavoitteitaan, muuttaa suhtautumistaan ja kehittää uusia toimintatapoja; näitä ovat mm. arvojen ja tunteiden kartoittamiset.
5. pitää huolta, etteivät opettajan omat ennakkoluulot, pelot ja tarpeet estä häntä keskittymästä opiskelijaan (kuuntelemaan herkällä korvalla).

Pääajatus on uskaltautua kuuntelemaan opiskelijaa ja tehdä tarkentavia/ohjaavia kysymyksiä, siten löytää hänen motivaatio ja hyödyt opiskelulleen/toiminnalleen hänen omien lähtökohtiensa kautta. Eli ei ainoastaan opettajan ja organisaation valmiiksi ajateltujen asioiden mukaisesti. Näin opiskelija saa tunteen, että hän voi itse vaikuttaa asioihin ja ehken motivoituu paremmin opiskeluun, kun on omakohtaisesti löytänyt sen hyödyt... joskin opettaja on ohjannut ajatustyötä hoksaamaan asioiden merkityksen.

On tärkeää saada luotua sellainen keskustelutilanne, ettei tule ”pomotusasetelmaa” vaan oikeasti opiskelijalla on tasavertainen keskusteluyhteys ja mahdollisuus/oikeus omiin mielipiteisiin vaikka ne poikkeaisivat opettajan ajatusmallista. Molempien tulee saada perustella kantojaan ilman että on pelko menettää kasvonsa tai tuntevansa olevan alempiarvoinen. Siitä alkaa sitten se coachin-työ. Parhaimmillaan koko valmennusprosessi on aivoja kutittavaa hupia ja käyttäisikö jopa tätä uutta muotisanaa molempia osapuolia voimaannuttavaa.

Kuulen jo jonkun sanovan, että onhan sitä kyselty iät ajat, mitä uutta tässä nyt on?

Onhan se niin, että uudet asiat ovat usein jalostettu jostain vanhasta. Muistan minäkin opettajaopiston jälkeen käyttäneeni kyselevää opetusta, mutta silloin tunnelma oli hivenen erilainen. Opettaja koetti kyselemällä saada selville onko opetus mennyt perille, valmennusmetodissa kysymyksillä on erilaiset tarkoitusperät.

On muistettava että ei kukin menetelmä itsellään poista opettajaa käyttämästä kaikkia mahdollisia hyväksi havaitsemiaan keinoja.

Opettajuutta etsimässä

Nuorena miehenä olin kelkkahommissa Helsingissä. Mukavat muistot jäi siitäkin reissusta, kun Lemminkäisen työmailla oltiin rapparin apulaisena ja maalarina. Kunnioittivat minun työsuoritusta niin paljon, että tinkivät työnjohtajaksi ihan useamman kerran. Se mikä upposi Helsinkiläisiin, oli tunnollisuus ja täsmällisyys, ja se mikä tehdään, tehdään reippaasti. Nämä arvot kun tulivat Itäsuomalaisessa kasvatuksessa hyvin painokkaasti esille ja saattaapi tulla vieläkin. Kävin armeijan Ylämyllyllä tykistön viestipuolella ja siellä oli samat ohjeet. Kapiainen huusi, että ”sen minkä teette, teette reippaasti ja jos se menee päin metsää, niin menette reippaasti metsään".  No, 80-luvun alussa oli hivenen erilaiset sanamuodot, mutta tätä blogia lukee nuoremmatkin, niin voi sen kuvata näinkin. Tämä ohje toimii vieläkin. Hyssyttelyllä ja aristelemalla ei työelämässä pärjää.

Opettajaopiston kynnyksellä menin naimisiin, vaikka pappi ei ehkä ollut ihan varma minun valinnastani. Menimme tyttöystäväni kanssa papin puheille ennen häitä, niin kuin tapana oli. Pappi katsoi siinä keskustelun lomassa vaimoa päästä varpaisiin ja sitten hän katsoi viipyilevästi minua ja virkkoi ”oletko sinä ajatellut tämän asian ihan tarkkaan?”. Kun meillä sitten joskus menivät aviosiipan kanssa vähän sukset ristiin, niin tuumasin vaimolleni, että kyllä se pappi oli oikea ihmistuntija;) No aina ei ihminen osaa valita sanojaan.  Asiat on sovittu ja eihän sitä onnellisempi ihminen voisi olla. No nyt näistä kiivastuksista on päästy jo ukin rooliin.

Palasin opettajaopiston jälkeen kurssikeskukselle töihin. Oli muuten mukava työpaikka. Minun tehtävänäni oli opettaa aikuisia pintakäsittelemään sekä uusia, että vanhoja huonekaluja. Kurssilla oli eräs poika, jota kiinnosti auton korjaaminen enemmän kuin ruiskumaalauksen teoria. Ihmettelin, kun hän ei ollut luokassa, syy selvisi, kun menin tunnin jälkeen opettajien kahvihuoneeseen. Siellähän minun opetuslapsi keitteli Fiatin kaasutinta naisopettajien teekattilassa. Täytyy sanoa, että siinä kuohahti muutakin kuin keitinvesi, kun tivasin että mitäs minun opetuslapseni oikein häärää. Opiskelija vastasi minulle rauhallisen näköisenä keittävänsä auton kaasutinta puhdistaakseen sen rasvasta. Sitten hän sanoi topakasti ”Missä minä sitten tämän tekisin jos en täällä”, ajatellen varmaan, että hyökkäys on paras puolustus. Olin tyrmistynyt sanoessani ”ET AINAKAAN TÄÄLLÄ!”. Sekin episodi selvitettiin ja opiskelu jatkui auvoisemmissa merkeissä. 

Samassa opiskeluryhmässä oli 55- vuotias opiskelija, joka esitti hyvin viisasta miestä ja varmasti olikin. Minua vaan nuorena opettajana ärsytti, kun hän keskeytti minut jatkuvasti kysellen minun mielestä epäoleellisia asioita. Lopulta jatkuviin kysymyksiin hermostuttuani päätin tehdä tästä toiminnasta lopun tokaisemalla ”sinähän olet kuin Havukka - ahon ajattelija, joka mietti että missä se tuli kykkelehtää, ennen kuin se ruapastaan?” Epäilen nyt vanhempana lehtorina, että teinkö oikein, mutta silloin se tuntui parhaalta pedagogiselta ratkaisulta.

Mentyäni sitten ammattikouluun sijaiseksi kyselin opiskelijoilta, että mitä edellinen opettaja oli opettanut ja mitä teille on jäänyt mieleen, että tietäisin mistä aloittaa opetustyöni. Luokkaan tuli täysi hiljaisuus ja opiskelijat katselivat toisiinsa. Lopulta eräs poika katsoi minua takapenkistä ja virkkoi rauhalliseen tahtiin; ”kyllä opetus on ollut laadukasta, mutta en ole malttanut kuunnella, vuan kyllä mie sen tiijjän, että arvokkaat siveltimet on kalliita ja kauas on pitkä matka”.  

No nyt on kokemuksen kautta huomattu ottaa opiskelijat mukaan oman opiskelun suunnitteluun ja oppimisprosessiin, puhutaan valmentavasta opetusmenetelmästä. Opettajasta on tullut oppimisen ohjaaja ja hyvä niin.

Miten maalarimestariksi päästään?

Valoitan teille ammattitutkintoihin liittyviä asoita, sillä olen huomannut että ne ovat asioita joista ei paljon tiedetä. Ennen ammattikouluja koulutus tapahtui mestareiden opissa työpaikoilla.

Kun opiskellaan ammattiopistossa kolme vuotta, niin suoritetaan perustutkinto. Perustutkinto on siis ns. alalle tulotutkinto, jolloin hallitaan perusasiat ja osataan toimia työryhmän mukana. Laajentunut työssäoppiminen on tuonut paremmat edellytykset myös itsenäiseen työelämävalmiuteen heti koulusta valmistumisen jälkeen. Pintakäsittelyalalla Pohjois-Karjalan ammattiopistossa voi suorittaa pintakäsittelyalan perustutkinnon, maalari.

Saman tutkinnon voi suorittaa myös oppisopimuskoulutuksella ns. näyttöperusteisena koulutuksena.

Kun on valmistunut ammattiopistosta voi mennä suorittamaan maalarin ammattitutkintoa, millä osoitetaan että on ammattilaisen tasolla omassa ammatissaan. Tarkoittaa siis kansan kielellä sitä että pystyy itsenäisesti suoriutumaan monenlaisista oman ammatin työtehtävistä.

Kun on rutinoitunut alalla pitempään ja kehittänyt itseään esim. työnjohtotehtävissä tai erikoistunut johonkin alan työtehtävään syvällisemmin, niin voi suorittaa erikoisammattitutkinnon, rakennusmaalaustyökentässä tutkinnon nimike on maalarimestari.

Maalarimestarit toimivat ammattiopistoissa opettajana, niin kuin esimerkiksi minä tai maalausliikkeiden työnjohtajina, työmaan vetäjinä tai vaativimpien työtehtävien työntekijöinä. Osa maalarimestareista perustaa myös maalausliikkeen ja toimii siten yrittäjänä.

Ammattitutkinto ja erikoisammattitutkinto suoritetaan näyttöperustaisena, mikä tarkoittaa että tehdään normaalisti töitä yrityksessä ja osoitetaan osaaminen ns. tutkintotilaisuuksissa. Tutkinnoista on laadittu tutkinnon perusteet, missä on määritelty mitä kussakin tutkinnossa on käytännössä osattava. Keskeisimmät asiat osoitetaan työsuorituksin, jotka näytön arvioitsijat arvioivat.


Tutkintotoimikunnat valvovat tutkintojen järjestämiseen liittyvää toimintaa.

Henkilökohtaistaminen on vahvasti esillä näyttötutkintoja suoritettaessa, sillä jokainen suorittaja on tehnyt erilaisia työtehtäviä työuransa aikana ja vaatii siten yksilöllistä tukea, että päästään tutkinnonperusteiden vaatimalle tasolle.

Ammattitutkintojen suorittaneille on perustettu mestarikiltoja, missä he voivat kehittää omaa alaansa ja ne toimivat myös edunvalvontajärjestöinä. Pohjois-Karjalassa toimii Pohjois-Karjalan mestarikilta.

Kiltojen toimintaa koordinoi mestarikiltaneuvosto.

Ammattitutkintojen suorittaja voi hankkia itselleen erittäin arvostetun kunniakirjan, millä on pitkät perinteet. Ammattitutkinnon suorittajalle myönnettävän kirjan nimi on kisällikirja ja erikoisammattitutkinnon suorittajan kirja on mestarinkirja.

Myös pääosin erinomaisesti perustutkinnon näytöt suorittaneelle ammattiopiston opiskelijalle on olemassa oma kunniakirja, millä kannustetaan suorittamaan näytöt pääosin yrityksissä. Kunniakirjan nimi on ammattiosaajankirja. Kirjan tilaa yleensä koulutuksen järjestäjä ja siihen tulee koulun edustajan nimi.

Kun ammattiopistosta valmistuva haluaa lähteä suorittamaan ammattitutkintoa, niin hän etsii itselleen työpaikan yrityksestä joka sitoutuu ottamaan hänet oppisopimuskoulutukseen. Ammattitutkintoon johtava oppisopimuskoulutus kestää keskimäärin kaksi vuotta. Opiskelija tai yrittäjä ottaa yhteyttä oppisopimuskeskuksen koulutustarkastajaan, joka auttaa sopimusten laatimisessa. Yrittäjällä on mahdollista saada palkkatukea (edellyttäen että TE-keskus sen myöntää), jos oppisopimukseen tuleva henkilö on työttömänä.

Oppisopimuskoulutuksen ajalta opiskelija on normaalissa työsuhteessa yritykseen ja hän saa siten työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Työnantaja saa koulutuskorvausta ja mahdollisesti myönnettävää palkkatukea.

Ammattitutkintoon johtavaan oppisopimuskoulutukseen voidaan kytkeä myös kansainvälisten ammattitaitokilpailujen valmennusta, jos opiskelija on kiinnostunut EuroSkills tai WorldSkills kilpailuihin osallistumisesta. Tätä kutsutaan huippuosaajan opintopoluksi.

Tänä vuonna EuroSkills järjestettiin Belgiassa, F1-kilpailuistaan tunnetulla Span formularadalla. Suomen maajoukkueeseen, TeamFinlandiin, kuului 40 kilpailijaa ja 29 eksperttiä. Suomalaiset nuoret kilpailivat Belgiassa 28 lajissa ja voittivat yhteensä 17 mitalia.

Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän kilpailijat menestyivät erittäin hyvin, sillä he toivat Belgiasta mukanaan 5 mitalia.

Osaamisen iloa!

Ammattioppilaitosten opiskelijoille tarkoitettu Taitaja-tapahtuma, eli ammattitaidon suomenmestaruuskilpailut järjestetään vuosittain. Tänä vuonna niitä pääsee seuraamaan Joensuun Areenalle ja jäähalliin 14.-16.5.2013.  Pohjois-Karjalan ammattiopiston ja sitä edeltävien joensuulaisten oppilaitosten pintakäsittelyalan opiskelijat ovat vuosien saatossa pärjänneet erinomaisesti valtakunnallisella tasolla kahmien vuosittaisista Taitaja kilpailuista useita mitaleita yli kymmenvuotisen kilpailuhistoriansa aikana. Maalariksi valmistuvat opiskelijat kilpailevat maalaus ja tapetointilajissa. Suomen parhaita maalarin taidoissa ovat olleet mm. Maija Suomalainen ja Mervi Leppänen.

Taitaja2012 kilpailut järjestettiin Jyväskylässä. Maalaus ja tapetointi-lajin suomenmestariksi suoriutui Salla-Mari Niinilampi koulutuskeskus sedusta. Lajivastaava Matti Ruuskanen, Salla-Mari Niinilampi ja Linnea Hyttinen ammattiopisto Lappia kertovat Taitajakilpailuista ja maalarin ammatista videossa, jonka voit katsoa klikkaamalla tätä lausetta.

Puurakennusten maalaus ja punamultamaalin valmistus

Puurakennusten maalaus tulee monen meistä tehtäväksi ja se on vähän niin kuin yleistietoutta, joka tulisi hallita. Tämäkin asia on sen laatuinen, että jos kysyt kymmeneltä maalarilta, että millä minun pitäisi maalata taloni, saat tasan kymmenen erilaista vastausta. Kummallisinta on se että kaikki saattavat olla oikeita, riippuen siitä mihin pyritään ja mikä rakennuksen omistajasta tai vastauksen antaneesta maalarista tuntuu tärkeältä.

Valoitan teille puurakennusten maaalauksessa huomioitavia asioita jatkokertomuksena.

Puurakennusten maalaus

Osa 1.

RAKENTEELLISET ASIAT ENSIN KUNTOON

Ennen vanhaan perinteisellä puutalon rakentajalla oli vuosisatojen ajoilta kertynyttä ns. perimätietoa. Näin vanhat rakennukset ovat säilyneet paremmin, kuin monet uudet rakennukset. Tämä koskee myös talojen ulkovuorausta. Ennen pidettiin huolta, että talo sijaitsi korkealla mäellä, talossa oli korkea kivijalka ja pitkät räystäät. Näiden perusasioiden lisäksi ulkoverhous tehtiin riittävän paksuista laudoista ja mahdolliset jatkokset tehtiin oikeaoppisesti, sekä laudan päihin sahattiin tippanokka.

Valitettavasti nämä puurakentamisen yksinkertaiset perustiedot ja taidot katosivat joksikin aikaa työn tehokkuuden alle. Nyt ehken paremmin osataan jälleen kiinnittää huomiota näihin asioihin.

Onko ulkovuorauksiakin vaaniva home tehnyt rakennuttajat tarkemmiksi vai mistä mahtanee johtua?

 Nyt jo tiedetään, että puun kaatamisajankohdalla on suuri vaikutus siihen, miten se tulee kestämään. On kuitenkin outoa, että sahat eivät vieläkään kiinnitä tarpeeksi tähän asiaan huomiota, vaan puu kaatuu edelleenkin kesällä ja syksyllä maalari jo sivelee samaisen, eläväisen laudan päälle nestemäistä muovikalvoa, uusinta kemistien muotiluomusta.

MILLÄ MAALILLA MAALAISIN TALONI?

Kesäisin puhelimeni soi usein ja tyypillinen kysymys on, että millä maalilla maalaisin taloni. Kaikki olettavat, että asiantuntija voisi tuosta vain vastata kysymykseen kertomalla maalityypin ja sen kauppanimen sitä kyselevälle. Valitettavasti asia on monimutkaisempi kuin voisi kuvitella. Mitä enemmän asioista tietää, niin sitä vaikeammaksi maalin valinta tulee, etenkin jos kysymyksessä on uusi talo.

Vanhan talon maaliasiat ovat usein selkeämpiä, sillä uusi maali pitäisi olla samaa sideainetyyppiä, kuin aiempikin maali. Usein vain on ajan saatossa keritty ”hölvätä” talon seinät sellaisella tuotteella, joka siihen ei kuulu ja silloin joudutaankin isotöisiin maalinpoistoihin tai jopa laudoituksen vaihtoon. Yleisin virhe on ollut maalata vanha puurakenteinen talo lateksimaalilla. Vaikka maalitehtaiden edustajat ovat vuosi vuodelta opastaneet, että lateksihan se vasta hengittävä onkin, niin ei se kuitenkaan ole vahoissa taloissa toiminut. Tarkoitan nyt niitä rakennuksia, missä kosteus pääsee esteettä ulos, ilman että seinärakenteeseen on laitettu muovia. Toki lateksimaalin pysyvyysongelmat ovat usein johtuneet myös huonosta seinän puhdistustyöstä. Lateksimaali kun ei tartu, jos puunpinnassa on harmaantunutta nukkaa, vaikka toisin voisi kuvitella.

MISTÄ TUNNISTAA TALON SEINÄSSÄ OLEVAN MAALITYYPIN?

Vanhan ulkovuorauksen maalaustyötä suunnitellessa on selvitettävä, että millä maalilla talo on aiemmin maalattu. Lateksimaalin tunnistaa siitä, että seinästä otettu maalikalvo taipuu sormien välissä katkeamatta. Lateksikalvo on siis taipuisaa muovikalvoa, kun taas öljymaalikalvo rapsahtaa poikki sitä käännellessä.

Perinteisen öljymaalipinnan sävy on haalistunut aurinkoseiniltä ja siitä lähtee sormilla pyyhkäistäessä väriä, se siis ”liituuntuu”. Tämä onkin syytä ottaa huomioon öljymaalin sävyä valittaessa. Tummanpunaisesta talosta voi muutaman vuoden päästä tulla marjapuuron punainen ja keskiruskeasta haalistuneen beesin sävyinen rakennus.

Vanhat perinteiset öljymaalipinnat halkeilevat ns. krokotiilinnahalle. Punamultamaalin tunnistaminen onkin vaikeampi juttu, kun ulkorakennuksia on vuosien saatossa maalailtu jos minkälaisilla punamaaleilla.

Alkuperäinen maalaus on useimmiten ollut itse keitetty ns. lietemaali, kansan kielessä punamultamaali. Punamultamaali kestävyys ja toimivuus perustuvat siihen, että se tunkeutuu vuosien aikana puun huokosiin ja siten se on pitänyt sävynsä yllättävän kauan. Toinen hyvä ominaisuus on sen huokoisuus. Se imee vettä itseensä, mutta yhtä nopeasti se myös päästää puuhun imeytyneen veden pois, joten puu ei pysy lahottavan kosteana kauan. Punamultamaalipintaa liikutettaessa siitä lähtee pigmenttiä, eli se on tahraavaa. Tästä syystä kuistien kaiteet ja seinät kannattaa maalata jollain muulla maalilla, etteivät vaatteet ja kuistin kaiteelle heitetyt matot värjäydy.

Puu ei sinänsä tarvitse säilyäkseen mitään pintakäsittelyainetta päälleen. Maalaus tehdään enemmän tai vähemmän ulkonäkösyistä. Toki meille on annettu sellainen kuva, että puu on aina suojattava jollain kalvolla, että se säilyisi lahoamiselta. Voi kyllä hyvällä syyllä väittää, että enemmän maalit ovat lahottaneet puupintoja kuin suojanneet niitä, niin hullulta kuin se kuulostaakin. Jos talossa on rakenteellisia virheitä, niin tiiviiden kalvomaisten maalien haitallinen vaikutus korostuu.

Jos rakennetaan uusi tiivis talo, niin lateksimaalien kestävyyteen ei yleensä liity mitään ongelmia. Tunnetut lateksimaalit  Tikkurilan vinha ja Teknoksen Nordica ovat kestäneet oikein hyvin nykyaikaisissa kohteissa.

Osa 2.

MAALAUS PUNAMULTAMAALILLA

Kerron punamultamaalin käytöstä, mikä on halpa ja luonnonmukainen puurakennuksiin sopiva maali. Sen käytössä on tietenkin omat rajoituksensa ja heikkoutensa, vaikka siitä on annettu vähän liiankin romantisoitu kuva.

Ennen ulkomaalauksen aloittamista tulee tarkastaa onko puupinnalla hometta. Homeen tunnistaa siitä, että puun pinnalla kasvaa koholle nousevia mustia pistemäisiä alueita. Isommissa määrin se haisee talon kellarilta, eli hivenen eloperäisen tunkkaiselta. Siitä sanonta ”haista home”on saanut alkunsa. Homeiset alueet tulee pestä hypokloriittiliuoksella, eli kaupasta ostettavalla homeenpesuliuoksella tai perinteisellä kloriitti-liuoksella.

Aiempi maalipinta tulee harjata ja poistaa epäpuhtaudet.

Maalia täytyy hankkia tai tehdä riittävä määrä, sillä jokainen perinnemaalierä on eri värinen. Keittomaalilla saa maalattua sahalautapintaa n.3,5 m2/litra.

Maalit tulee sekoittaa hyvin ennen käyttöä ja maalaustyön edetessä, sillä luonnosta saatavat ns. maavärit laskeutuvat maaliastian pohjalle melko lyhyessä ajassa.

Keittomaalin sävyjä on useita. Italianpunainen on oranssin punainen ja hangon värin Extra, sekä Falupunainen ovat tummanpunaisia. Vanhan talossa käytetyn sävyn näkee parhaiten räystään alta.

Punamultamaali ei sovellu puupinnoille, jotka on aiemmin maalattu puunsuoja-aineilla tai kalvoa tuottavilla maaleilla.

Keittomaalin käyttö eroaa siten muista maaleista, että se maalataan vain kertaalleen. Uudessa talossa johon tulee pontattu lauta, kannattaa pontit maalata irrallaan ja talo maalataan valmiiksi vuorattuna ns. kertavedolla.

Paras maalaussää on pilvipouta, mutta jos aurinko paistaa kuumasti, niin rakennusta kierretään siten, että mahdollisimman suuri osuus siitä saadaan maalattua varjon puolella. Aurinko ei siis saisi kuivattaa maalia liian nopeasti. Sileiden ponttien kohdalla paksu maalikerros hilseilee herkästi.

Punamultamaalilla ei tulisi sotkea valkoiseksi myöhemmin maalattavia vuorilautoja, sillä punamultamaalin rautasulfaatti ”puskee” valkoisen maalin läpi keltaisina laikkuina. Laudat tulee hangata runsaalla keittomaalilla siten, että maalataan muutama lauta päästä päähän, ettei seinään jää työrajoja.

Haapalaudasta keittomaali kuluu nopeasti pois.

Keittomaalia ei tule laskea jäätymään.

Kuivuessaan punamultamaalipinnalle saattaa muodostua valkoista härmettä, mutta ne ovat helposti huuhdottavissa pois vesisuihkulla, käyttäen apuna esim. puutarhaletkua. Valkoinen härme on kiteytynyttä rautasulfaattia. Yleensä luonto hoitaa syksyn tullen seinien pesun ja siten poistaa tämän ulkonäköhaitan.

Keittomaali on maalattava huolellisesti, sillä sen korjaaminen/paikkaaminen samallakaan maalilla ei onnistu, vaan korjatut kohdat jäävät näkymään eri värisenä.


























PUNAMULTAMAALIN VALMISTUSOHJE

Aineet:          

270 litraa vettä

                      12 kg rautasulfaattia

21 kg ruissihtijauhoja

                      10 litraa vernissaa

                      50 kg punamultapigmenttiä

                      1,5 kg natriumbensoaattia

Keittovälineet:

                      Keittotynnyri

                      Pitkä sekoituskeppi

                      Jauhosiivilä  

                      Muovisankkoja

Keittotapahtuma:

Veden kuumenemisvaiheessa joukkoon sekoitetaan 12 kg rautasulfaattia ja 1,5 kg natriumbentsoaattijauhetta. Natriumbentsoaattijauhe kannattaa ennakkoon sulattaa sankossa.

Kiehumispisteessä olevaan veteen sekoitetaan 21 kg ruissihtijauhoja voimakkaasti sekoittaen. Jauhot kannattaa ravistella veden joukkoon siivilän läpi paakkuuntumisen estämiseksi.

Seosta keitetään 1 tunti kokoajan hämmentäen.

Seokseen lisätään 10 litraa vernissaa.

Seosta keitetään 1 tunti kokoajan hämmentäen.

Seokseen lisätään 50 kg punamultapigmenttiä.
-    vesi ei saa olla kiehuvaa, kun pigmentti lisätään seokseen, sillä pigmentti kuumentaa seosta ja maali voi kuohua ulos astiasta.

Seosta keitetään 1 tunti kokoajan hämmentäen.

Valmis maali purkitetaan puhtaisiin muovisankoihin.

Lampolan kalkitseminen

Kevääseen tai kesään kuluu myös karjasuojien puhdistus ja desifiointi, kellä nyt on harrastuksena tai ihan päätyönä eläinten kasvattelu. Meidän lampolassa asustaa 20 lammasta ja katras näyttää olevan runsastumaan päin.

Eilen syntyi muuten uusia lampaan lapsia, karitsoita/vuonia. Kun lammas synnyttää, niin sanotaan että emolammas vuonii.

Tässäpä nämä uudet tulokkaat ovat, ei muuta kuin nimiä keksimään. Onhan ne hellyttäviä. Kolmas karitsa oli kokonaan ruskea.

Tässäpä on se kolmas  täysin ruskea karitsa.

Karjasuojan kalkitsemisesta on monenlaisia ohjeita. Tässäkään asiassa ei liene ainoaa oikeaa totuutta. Vanhoista oppikirjoista on löytynyt perimätietona seuravanlainen ohje navetan sisäseinien valkaisemiseen:

Perinteinen valkaisuseos sisälsi 60 g kalkkia, 50 g liinaöljyä ja 600 g liitua sekoitettuna yhteen litraan kuorittua maitoa.

Liinaöljyllä tarkoitettiin pellavaöljyä. Samalla tuotteella voi olla monia nimiä, onhan keitettyä pellavaöljyä (vernissaa) kutsuttu myös maaliöljyksi.

Toki maalikaupoista on saatavana valmista kalkkimaaaliakin, mutta kun 10 litran astia maksaa 100€, niin jotenkin se 20 euron rakennuskalkkisäkin osto alkaa tuntua ihan järkevältä valinnalta.

Karjasuojia on desifioitu kalkitsemalla käyttäen rakennuskalkkia. Käytännössä homma käy niin että käydään ostamassa rakennustarvikeliikkeestä 40 kg säkki rakennuskalkkia ja sitä sekoitetaan veteen siten että seos muistuttaa viskositeetiltään lettutaikinaa. Seos olisi hyvä tekeytyä seuraavaan päivään, mutta usein se levitetään isoilla maaliharjoilla seiniin jo samana päivänä.

Seos on melko roiskuvaa, että suojalasien ja pitkävartisten käsineiden käyttö ovat ehdoton edellytys työtä tehdessä. Suositeltavaa on käyttää pitkävartisia työkenkiä. Pölysuojainta tulee käyttää seosta valmistettaessa, sillä kalkkijauhe pölisee kiitettävästi.

Kevät toi, kevät toi maalarin...veneen tervausta ja perinnemaalia

Kyllä kevät on hienoa aikaa. Aurinko paistaa ja lumipenkan reunat sulavat ruskeaksi kristallipitsiksi. Hiekkatien tuoksu tuo kevätaskareet mieleen ja päässä alkaa soida nostalginen kappale missä lauletaan kevät toi maalarin, onhan se vähän korni, mutta jotenkin siihen kappaleeseen on saatu luotua alkavan kesän odotusta.

Kun kävin tänä aamuna ulkoiluttamassa koiriani, katselin siinä samalla vanhan riiheni kaunista vanhaa punamultamaalipintaa. Se on säilynyt  puretun rakennusosan takana alkuperäisessä sävyssään. Alkuperäisen ulkomaalisävyn yleensä näkee parhaiten räystään aluslaudoituksesta.

Ennen käytettiin usein hyvin helakkaa punaista sävyä, Italianpunaista pigmenttiä. Useat ihmiset kuvittelevat että tummanpunainen on aito punamultamaalin sävy. Se harha on tullut siitä, kun punamulta kauhtuu pinnasta ja imeytyy hirren rakoihin ja samalla auringonvalo on ruskistanut puun pintaa. Näiden yhteisvaikutuksesta maalisävy näyttääkin ruskeanpunaiselta. Pohjanmaalla suositaan Italianpunaisia sävyjä ja Itä-Suomessa valitaan mieluummin tummemman punaista maalia. Hangon värin pigmenteistä tumman punainen sävy oli nimeltään extra. Valitettavasti Hangon väriltä ei enää pigmenttiä ole ollut mahdollista saada. Myös Falunpunainen on tummaa ruskeanpunaista sävyä.

Ajattelinkin rakennuksia katsellessani, että tänä kesänä tämä maalarimestari keskittyy omien pytinkien kunnostukseen. Keittelen maalia ja kirkastan ulkorakennusteni ulkonäköä.

Itä-Suomessa on ollut sellainen perinne, että se mikä on pellolle päin, niin sitä ei tarvitse maalata. Minä aion nyt toimia toisin ja siistin myös rakennusten takaosat. Onpahan sitten lampailla ja Helmi hepalla kauniimmat näkymät.

Eikä kevät ole mitään ilman rannoilta leijailevaa tervan tuoksua. Puuveneet tulisi tervata vanhan kansan viisauden mukaan kevätahavalla, aurinkoisella säällä jäiden ollessa vielä järvessä. Silloin kun lunta ei ole kuin siellä täällä vähäisiä määriä, mutta järvenjäät eivät ole kokonaan sulaneet. Näin tervapinnasta tulee kova ja kuiva. Jos myöhästyy ja tervaa veneensä vasta kesällä, niin se jää tahmeaksi koko suven ajaksi.

Tervana tulisi käyttää aitoa hautatervaa. Kaupoissa olevia tärpätillä ohennettuja venetervoja tulisi välttää.

Puuvene tulee tietysti rapsutella ja harjailla ensin puhtaaksi. Terva lämmitetään juoksevaksi, eli niin kuumaksi, että se hivenen kuplii astiassa. Jos kuumentaa liikaa, niin tervaan tulee pikeä. Tervan höyry on herkkää syttymään, joten kannattaa varata metallikansi, millä voi sammuttaa tulen jos terva tupsahtaa tuleen. Ennen vanhaan lämmitettiin myös tervatun veneen lautoja kaasuliekillä, silloin suli myös vanhat tervat ja se imeytyi paremmin puuhun. Näin myös vanhan ja uuden tervan rajat tasoittuivat.

Tervaukseen sopii luonnonharjaksiset ulkomaalisiveltimet. Patterisivellin (pitkä taivutettu varsi) on myös hyödyllinen tehtäessä veneen tervausta. Sisäpintoja pintakäsiteltäessä voi tietysti ohentaa tervaa pineenitärpätillä ja voi sinne laittaa vielä vernissaakin (keitettyä pellavaöljyä). Raakaa pellvaöljyä kannattaa välttää ulos tulevissa pintakäsittelyaineissa sen homehtumisherkkyyden vuoksi.

Maalitrendit sisustuksessa

METALLINHOHTOA

Trendit ovat jalkautuneet myös maalaustöihin. Maalituotteisiinkin on tullut ns. muotivärit ja tuotteet, mitkä vaihtuvat tiheämmin kuin ennen. Sisustuksessa on nyt muotia metallinhohtosävyt.  Paneelilakoissa ja saunasuojissa on saatavana myös metallinhohtosävyjä. Tikkurila OYJ on tuonut kauppoihin Paneeli-Ässä Arctic tuotteen, joka soveltuu sisäpinnoille puupintojen lakkaukseen. Saunan paneelipinnoille metallintuntua löytyy mm. Supi Arctic tuotesarjasta. Saunapaneeleissa on jonkin aikaa ollut muotia tummat sävyt. Maalitehtaiden valikoimiin on tullut sävytettäviä saunavahoja, jotka mahdollistavat myös löylyhuoneiden puupintojen käsittelyn värillisillä tuotteilla.

VESIOHENTEISET TUOTTEET SISUSTUKSESSA

Ovien ja kalusteiden maalaus tehdään nykyisin pääsääntöisesti vesiohenteisilla tuotteilla. Takanapäin ovat ajat, jolloin tärpätin haju valtasi remontoitavan huoneiston. Uudet VOC- säännöstöt ovat vielä nopeuttaneet siirtymistä vesiohenteisiin tuotteisiin. 

Teknos Oy on tuonut markkinoille vesiohenteisen Futura aqua tuotesarjan, mikä perustuu uretaani- alkydisideaineeseen, mutta on silti vesiohenteinen. Tämä tuote soveltuu hyvin väliovien ja kalusteiden maalaamiseen. Sitä löytyy useissa eri kiiltoasteissa, joista kiiltävimmät maalituotteet soveltuvat myös ulkokäyttöön. Vesiohenteisten maalien maalaamiseen soveltuvat parhaiten keinokuituharjaksella olevat siveltimet. 

Tärkeintä maalien tarttumisessa on tunnollisesti tehdyt pohjatyöt. Ensin pinta on pestävä käytettävän pesuaineen käyttöohjeen mukaisesti. Aiempi maalipinta on aina himmennettävä hiomapaperilla tai - verkolla ennen maalaamista.   

Ovien hiontaan sopiva hiontamateriaalin karkeus on 150–180. Muotopinnat voi himmentää myös karhunkielellä. Tärkeintä on, että vanhasta maalipinnasta saadaan kiilto pois ennen seuraavaa maalausta.

PINTOJEN ELÄVÖITTÄMINEN 

Kiinnostus sisäseinien kuviointiin on lisääntynyt ja mahdollisuudet ovat parantuneet uusien tuotteiden kautta. Uutuutena ovat tulleet aidon kiven tuntua tuovat struktuuripinnoitteet. Pohja maalataan pinnoitteen sävyiseksi ja struktuuripinnoitteet levitetään seinäpinnalle lastoilla ja hierretään muovihiertimellä tasaiseksi. Näillä tuotteilla voi tehdä myös kuvioita lovikkoa käyttäen, näin haluttu ornamentti saadaan kohokuvioksi seinäpinnalle. Pinnoitteilla voi tehdä erisävyisiä kuviomuodostelmia sisustajan maun mukaan. Metallin sävyisiä kuviointimaaleja käyttämällä saadaan kuvioitua seinäpintaa eri menetelmin. Valon heijastumat muokkaavat pinnasta elävän ja ylellisen näköisen.

Kipsilevyseinien nauhoitus ja tasoitustyö

Tänään on harjoiteltu koulussamme kipsilevyseinien nauhoittamista ja tasoittamista. Testasimme Tikkurilan R-tasoitetta ja Presto J tasoitetta nauhan kiinnitykseen. Molemmat toimivat. J-tasoitteet ovat liimapitoisia ja erityisesti kehitetty paperisen saumanauhan kiinnitykseen. Halusimme kokeilla miten nauha tarttuu tällä uudella ns. telattavalla tasoitteella (Presto R) . Nauhat tarttuivat hyvin molemmilla. R-tasoite oli hyvin löysää ja siten "rapatessa roiskui", mutta muuten se oli ihan toimivaa. Tällä Presto R tasoitteella tulee erittäin tasaiset ja tiiviit pinnat myös ylitasoitustyössä. Nauhoitustakin tehdään monella tavalla, kerron yhden niistä.

Mitataan sauman korkeus ja leikkataan saman pituisia pätkän saumanauhasta ja sen mukaisesti pätkitään niin monta saumanauhan pätkää kun huoneeseen tarvitaan. Sitten levitetään saumaan tasoitetta teräslastoilla siten, että koko sauman syvennys täyttyy. Työn voi aloittaa alhaalta, eli levittää tasoitetta ensin lattialta käsin niin ylös kuin ylettää, jonka jälkeen noustaan pukille ja täytetään yläosan sauma tasoitteella. Nauha asetetaan keskelle saumaa kädellä ja painetaan hivenen saumanauhaa leveämmällä lastalla nauha märkään tasoitteeseen kiinni ja levitetään leveämmillä lastoilla  tasoitetta paperinauhan päälle. On hyvä niistää tasoitekerroksen reunat lastalla ja lopuksi vetää pitkällä vedolla keskeltä. Lastaa kannattaa tässä vaiheessa pitää lappeellaan, eli ei hyvin pystyasennossa. Samalla tavalla tehdään alaosan sauma. On oma taitonsa saada tasoitekasa kulkemaan lastan edessä pitempiä matkoja saaden työnopeus tuottavalle tasolle.

Kun tasoite on kuivunut, niin vedetään lastalla tasoitekohoumat pois ja laitetaan vielä helpommin hiottava hieno valmistasoite päälle. Pinta hiotaan ennen maalausta n:o 100 hiomapaperilla tai hiomaverkolla, käyttäen hiomatukea. Hionnan voi toki tehdä ns. kirahvilla, eli jatkovarren päässä olevalla hiomakoneella.

Täytyy hoksata osastoida hiottava kohde tai on käytettävä pölyimuriin liitettyjä hiomakoneita. Työtä tehdessä on työntekijällä aina oltava käsineet ja suojalasit, sekä hioessa pölysuojain.

Ammattina maalari

HELPPOA JA NOPEAA
Se on aivan totta. Kun osaa ammattinsa, siitähän suorastaan nauttii… voisiko kirurgin työkään olla helpompaa, kun sen hallitsee, no nyt olen väärä ihminen ehken kommentoimaan kirurgin hommia, mutta otin sen vertauskuvaksi,  että kaikki provosoituvat  huomaamaan, mitä tarkoitin.

Helppoa ja nopeaa, juuri näin on maalarin töitä aina mainostettu. Se ei todellakaan ole nostanut ammattikunnan arvostusta. Eräskin insinööri tuumi, että eikö sitä nyt opi vähän vähemmälläkin lautaa maalaamaan, pitääkö siihen nyt ihan kouluja käydä.

Meillä on tapana olla erittäin viisaita juuri niissä asioissa joita emme tunne kuin pintapuolin. En nyt tarkoita että maalaustyöt mitään rakettitiedettä olisivat, mutta monen moista pientä kikkaa on tullut opittua ja paljon olen muilta kuullut. Näitä ajattelin teille viestiä ja pitää teitä ajan tasalla ja samalla haastaa pohtimaan asioita.

Ihan aluksi haluan sanoa, että kaikki mitä kerromme, eivät todellakaan ole ainoita totuuksia käsiteltävistä aiheista.

Toimin tämän blokin päätoimittajana. Olen maalarimestari ja toiminut maalarikokelaiden ammatinopettajana noin 30 vuotta, toiminut alan tehtävissä yksityisesti ja yrityksissä.  Se on tuonut mahdollisuuden tutustua alan teoriaan ja käytäntöön.

AIVOJA KUTITTAVAA HUPIA
Olen huomannut, että mitä enemmän perehdyn asioihin sen monimutkaisemmiksi ne muuttuvat. Tästä johtuu, että asioihin joutuu ottamaan aika pitkät juonnot. Kun uudet ihmiset tulevat alalle, he ovat usein melko ehdottomia kannoissaan toimien siten melko mustavalkoisesti.  Mitä enemmän asioista tietää, huomaa että aika paljon on tietämättä. Huomaa asioiden monisäikeisyyden ja laajuuden, sekä mitkä kaikki asiat vaikuttavat kaikkeen.

Ei se helppo ole luopua Joulupukki-illuusiostakaan. Vähän sama tunne tulee kun huomaa ettei kaikki asiat taida ollakaan niin musta-valkoisia ja yksioikoisia, kuin on luullut. Kun shokista selviytyy, niin avautuu aivan uusi maailma, missä oppii kyseenalaistamaan asioita ja yhdistelemään tietoa. Se jos mikä on aivoja kutittavaa hupia.

Toki jo se että oppii hyväksymään oman ammatillisen haavoittuvuutensa ja sen ettei aina tarvitse esittää kaiken osaavaa ja tietävää on melko avartavaa. Näin uskaltautuu ja oppii kuuntelemaan muita herkällä korvalla ja argumentoimaan niitä oman osaamisen kautta. Täytyy uskaltaa olla myös väärässä ja vaihtaa aiempia kantojaan. Näin kaikki hyötyvät ja ala kehittyy.

www.pkky.fi/amojtk