Kävin koulutuksessa missä meitä ohjattiin coaching
menetelmän käyttöön. Meille kerrottiin, että se toimii kuulemma opetuksessa ja
tiimityössä työpaikoilla, sekä ihan normaalissa ihmisten välisessä kanssakäymisessä.
Kertoilen
lyhyesti mitä olen valmennusmetodista kuullut, lukenut ja mitä minulle itselleni on tullut siitä
mieleen.
Coaching (valmennus) on ajatuksia herättävä ja luova
yhteistyösuhde, jonka tavoitteena on inspiroida asiakasta hyödyntämään
kokonaisvaltaisesti henkilökohtainen ja ammatillinen potentiaalinsa. Se on siis
prosessi, missä valmentaja (esim. opettaja) auttaa opiskelijoita ja työkavereita
ottamaan käyttöönsä omia voimavarojaan niin, että hän voi saavuttaa
tavoitteensa.
Valmentavalla otteella työtään tekevä opettaja:
1. kuuntelee opiskelijaa siten, että opiskelija puhuu enemmän; opetetaan ja
neuvotaan vähemmän ja ohjataan opiskelijaa itse löytämään oikeat ratkaisut hänen
lähtökohdistaan käsin.
2. käyttää myös intuitiivista tietoaan.
3. antaa
ammattimaisen uteliaisuutensa ohjata prosessia.
4. soveltaa erilaisia
menetelmiä, joilla opiskelija selkiyttää tilannettaan, tavoitteitaan, muuttaa
suhtautumistaan ja kehittää uusia toimintatapoja; näitä ovat mm. arvojen ja
tunteiden kartoittamiset.
5. pitää huolta, etteivät opettajan omat
ennakkoluulot, pelot ja tarpeet estä häntä keskittymästä opiskelijaan
(kuuntelemaan herkällä korvalla).
Pääajatus on uskaltautua
kuuntelemaan opiskelijaa ja tehdä tarkentavia/ohjaavia kysymyksiä,
siten löytää hänen motivaatio ja hyödyt opiskelulleen/toiminnalleen hänen omien
lähtökohtiensa kautta. Eli ei ainoastaan opettajan ja organisaation valmiiksi
ajateltujen asioiden mukaisesti. Näin opiskelija saa tunteen, että hän voi itse
vaikuttaa asioihin ja ehken motivoituu paremmin opiskeluun, kun on
omakohtaisesti löytänyt sen hyödyt... joskin opettaja on ohjannut ajatustyötä
hoksaamaan asioiden merkityksen.
On tärkeää saada luotua sellainen
keskustelutilanne, ettei tule ”pomotusasetelmaa” vaan oikeasti opiskelijalla on
tasavertainen keskusteluyhteys ja mahdollisuus/oikeus omiin mielipiteisiin
vaikka ne poikkeaisivat opettajan ajatusmallista. Molempien tulee saada
perustella kantojaan ilman että on pelko menettää kasvonsa tai tuntevansa olevan
alempiarvoinen. Siitä alkaa sitten se coachin-työ. Parhaimmillaan koko
valmennusprosessi on aivoja kutittavaa hupia ja käyttäisikö jopa tätä uutta
muotisanaa molempia osapuolia voimaannuttavaa.
Kuulen jo jonkun sanovan, että
onhan sitä kyselty iät ajat, mitä uutta tässä nyt on?
Onhan se niin, että uudet
asiat ovat usein jalostettu jostain vanhasta. Muistan minäkin opettajaopiston
jälkeen käyttäneeni kyselevää opetusta, mutta silloin tunnelma oli hivenen
erilainen. Opettaja koetti kyselemällä saada selville onko opetus mennyt
perille, valmennusmetodissa kysymyksillä on erilaiset tarkoitusperät.
On
muistettava että ei kukin menetelmä itsellään poista opettajaa käyttämästä
kaikkia mahdollisia hyväksi havaitsemiaan keinoja.
