lauantai 6. huhtikuuta 2013

Lampolan kalkitseminen

Kevääseen tai kesään kuluu myös karjasuojien puhdistus ja desifiointi, kellä nyt on harrastuksena tai ihan päätyönä eläinten kasvattelu. Meidän lampolassa asustaa 20 lammasta ja katras näyttää olevan runsastumaan päin.

Eilen syntyi muuten uusia lampaan lapsia, karitsoita/vuonia. Kun lammas synnyttää, niin sanotaan että emolammas vuonii.

Tässäpä nämä uudet tulokkaat ovat, ei muuta kuin nimiä keksimään. Onhan ne hellyttäviä. Kolmas karitsa oli kokonaan ruskea.

Tässäpä on se kolmas  täysin ruskea karitsa.













Karjasuojan kalkitsemisesta on monenlaisia ohjeita. Tässäkään asiassa ei liene ainoaa oikeaa totuutta. Vanhoista oppikirjoista on löytynyt perimätietona seuravanlainen ohje navetan sisäseinien valkaisemiseen:

Perinteinen valkaisuseos sisälsi 60 g kalkkia, 50 g liinaöljyä ja 600 g liitua sekoitettuna yhteen litraan kuorittua maitoa.

Liinaöljyllä tarkoitettiin pellavaöljyä. Samalla tuotteella voi olla monia nimiä, onhan keitettyä pellavaöljyä (vernissaa) kutsuttu myös maaliöljyksi.

Toki maalikaupoista on saatavana valmista kalkkimaaaliakin, mutta kun 10 litran astia maksaa 100€, niin jotenkin se 20 euron rakennuskalkkisäkin osto alkaa tuntua ihan järkevältä valinnalta.

Karjasuojia on desifioitu kalkitsemalla käyttäen rakennuskalkkia. Käytännössä homma käy niin että käydään ostamassa rakennustarvikeliikkeestä 40 kg säkki rakennuskalkkia ja sitä sekoitetaan veteen siten että seos muistuttaa viskositeetiltään lettutaikinaa. Seos olisi hyvä tekeytyä seuraavaan päivään, mutta usein se levitetään isoilla maaliharjoilla seiniin jo samana päivänä.

Seos on melko roiskuvaa, että suojalasien ja pitkävartisten käsineiden käyttö ovat ehdoton edellytys työtä tehdessä. Suositeltavaa on käyttää pitkävartisia työkenkiä. Pölysuojainta tulee käyttää seosta valmistettaessa, sillä kalkkijauhe pölisee kiitettävästi.