perjantai 5. huhtikuuta 2013

Kipsilevyseinien nauhoitus ja tasoitustyö

Tänään on harjoiteltu koulussamme kipsilevyseinien nauhoittamista ja tasoittamista. Testasimme Tikkurilan R-tasoitetta ja Presto J tasoitetta nauhan kiinnitykseen. Molemmat toimivat. J-tasoitteet ovat liimapitoisia ja erityisesti kehitetty paperisen saumanauhan kiinnitykseen. Halusimme kokeilla miten nauha tarttuu tällä uudella ns. telattavalla tasoitteella (Presto R) . Nauhat tarttuivat hyvin molemmilla. R-tasoite oli hyvin löysää ja siten "rapatessa roiskui", mutta muuten se oli ihan toimivaa. Tällä Presto R tasoitteella tulee erittäin tasaiset ja tiiviit pinnat myös ylitasoitustyössä. Nauhoitustakin tehdään monella tavalla, kerron yhden niistä.

Mitataan sauman korkeus ja leikkataan saman pituisia pätkän saumanauhasta ja sen mukaisesti pätkitään niin monta saumanauhan pätkää kun huoneeseen tarvitaan. Sitten levitetään saumaan tasoitetta teräslastoilla siten, että koko sauman syvennys täyttyy. Työn voi aloittaa alhaalta, eli levittää tasoitetta ensin lattialta käsin niin ylös kuin ylettää, jonka jälkeen noustaan pukille ja täytetään yläosan sauma tasoitteella. Nauha asetetaan keskelle saumaa kädellä ja painetaan hivenen saumanauhaa leveämmällä lastalla nauha märkään tasoitteeseen kiinni ja levitetään leveämmillä lastoilla  tasoitetta paperinauhan päälle. On hyvä niistää tasoitekerroksen reunat lastalla ja lopuksi vetää pitkällä vedolla keskeltä. Lastaa kannattaa tässä vaiheessa pitää lappeellaan, eli ei hyvin pystyasennossa. Samalla tavalla tehdään alaosan sauma. On oma taitonsa saada tasoitekasa kulkemaan lastan edessä pitempiä matkoja saaden työnopeus tuottavalle tasolle.

Kun tasoite on kuivunut, niin vedetään lastalla tasoitekohoumat pois ja laitetaan vielä helpommin hiottava hieno valmistasoite päälle. Pinta hiotaan ennen maalausta n:o 100 hiomapaperilla tai hiomaverkolla, käyttäen hiomatukea. Hionnan voi toki tehdä ns. kirahvilla, eli jatkovarren päässä olevalla hiomakoneella.

Täytyy hoksata osastoida hiottava kohde tai on käytettävä pölyimuriin liitettyjä hiomakoneita. Työtä tehdessä on työntekijällä aina oltava käsineet ja suojalasit, sekä hioessa pölysuojain.