Sisustukseen kuuluvien puupintojen värjäämisessä kuultavalla menetelmällä on hyvin monta tapaa. Kysymykseen mikä niistä on paras, ei voi yksiselitteisesti vastata.
Jos kysymyksessä on vanha entisöitävä huonekalu, niin silloin on tutkittava ja tiedettävä mitä eri menetelmiä ja pintakäsittelyaineita sen huonekalun valmistusvaiheessa on käytetty.
40- ja 50- luvuilla on käytetty paljon pintakäsittely-yhdistelmää, jossa puusta valmistettu huonekalu petsattiin vesiohenteisella petsillä, kuten esim.
Herdins vesipetsillä ja lakattiin selluloosalakalla.
Tällä menetelmällä sävyt saatiin hehkuviksi, joskin selluloosalakka
ei kestänyt alkoholia. Se on fysikaalisesti kuivuva liuotinohenteinen
(tinneri) lakka, joten siihen jää herkästi juomalasin pohjakuvion
muotoinen valkoinen rinkula lakan pintaan.
Vesipetsi on yleensä paperisessa pussissa jauheena, josta se ripotellaan kiehuvaan veteen. Tarttuvuuden lisäämiseksi on sekaan lorautettu sinoliakin (pirtua).
Vesipetsi vaatii aivan puhtaan puualustan, jos mielii saada tasasävyisen pinnan. Liimatahrat ja vanhat lakkajäämät näkyvät ikävästi, sillä niihin petsi ei tartu. Pinta kannattaakin kastella ennakkoon, että löytää nämä ongelmakohdat puhdistettavaksi.
Lakkapetsi, eli liuotinpetsit kuten esim. Dicco Color tarttuvat hivenen haasteellisempaankin alustaan ja ne voidaan lakata jopa puolen tunnin kuluttua petsauksesta, kun taasen vesipetsattua pintaa ei oikein voi lakata kuin vasta seuraavana päivänä.
Lakkapetsi ei siis tarkoita petsilakkaa, joka on maalikaupoissa myytävää sävytettyä alkydilakkaa. Petsilakka ei sovi mielestäni huonekalujen pintakäsittelyyn, sillä se jättää hyvin "tunkkaisen" tunnelman. Sen käyttö vaatii erittäin hyvää sivellintekniikkaa ja ei sillä kukaan saa kaunista ja kuultavaa huonekalua loihdittua. Petsilakka sopiikin paremmin rakennusten karmien ja listojen pintakäsittelyaineeksi.
Selluloosalakan jälkeen tuli käyttöön lakkabensaohenteinen alkydilakka, joka kestää paljon paremmin vesi- ja alkoholiroiskeita, joskin kyseinen lakka sammuttaa petsisävyn kirkkauden ja näin entisajoille kuuluva hehku jää harmillisesti uupumaan.
Ennen selluloosalakkaa käytettiin
Sell- lakkaa, jonka tunnistaa siitä, että sitä siklatessa tai hioessa lakka kalvo menee helposti pölyksi. Se onkin em. syystä helppo poistaa. Tällä lakalla saadaan myös petsisävyt erittäin hyvin esiin.
Ennen vanhaan valmistettiin myös öljypetsiä, joka sopii vanhoihin ja uusiin huonekaluihin vielä nykyisinkin. Öljypetsin, jota myös lasuuriksi kutsutaan voi valmistaa seuraavan ohjeen mukaisesti:
65% vernissaa, 30% tärpättiä, 5% kuiviketta (serotiini tai sikkatiivi). Lasuuriin lisätään epäorgaanisia pigmenttejä/maavärejä (esim. terrat, umbrat) halutun peittävyyden ja sävyn mukainen määrä. Öljypetsiä levitetään puunpinnalle siveltimellä ja kuivataan kankaalla, ettei pinta jää nihkeäksi. Öljylasuuria jätetään puun pinnalle vaan sen verran mikä imeytyy puuhun, siksi mahdollinen ylimääräinen öljy on pyyhittävä pois. On huomioitava, että öljyt ja kuivikkeet ovat itsesyttyviä, joten nämä öljyiset pyyhintärätit on laitettava vesiastiaan ja toimitettava ulkona olevaan jätepisteeseen.
Nyt käytetään paljon mm. nestemäisiä vahoja puupintojen värjäämisessä, joista tunnetuimpia ovat
Osmo Colorin tuotteet. Niistä löytyy värittömiä-, kuultavia- ja peittäviä vahoja. Nämä ovat kyllä osoittautuneet erittäin kestäväksi, mutta ei niitä mielestäni pitäisi käyttää entisöinnissä niin laajalti, kuin entistäjien keskuudessa on ollut vallalla. Entisöijän tulee vaalia huonekalun aikakauden tyyliä/tunnelmaa ja siihen kuuluu myös se, että käytetään alkuperäisiä pintakäsittelyaineita. Tämä toki vaatii entisöijältä tietoa ja taitoa ja näkemystä.
Huonekalutehtaat ovat käyttäneet paljon myös sävytettyjä lakkoja, joilla on saatu tehtyä sävytettyä puupintoja tuottavasti. Tällä menetelmällä ei tietenkään ole päästy siihen tasoon kuultavuudessa ja sävyjen kirkkaudessa, kuin perinteisin petsausmenetelmin, mutta onpahan saatu euroja säästäen sävyä ja lakkaa lukemattomien huonekalujen pintaan.
Lopuksi muutamia kullan arvoisia petsausohjeita:
1. Hio puuta aina puunsyyn mukaisesti ja käytä viimeistelyhionnassa vähintään numero 180 hiomaverkkoa tai -paperia. Muotopinnoissa voi käyttää harmaata karhunkieltä.
2. Vesipetsiä käytettäessä kannattaa puupinta kastelella ja hioa se kuivana kastelun jälkeen, näin puupinnasta tulee sileämpi, sillä puunsyyt eivät nouse enää vesipetsin vaikutuksesta.
3. Vesipetsiä käytettäessä voit kastella päittäispuut ennakolta, niin ne eivä ime petsiä niin paljon ja näin ne eivät mene niin tummaksi.
4. Muista käyttää kumikäsineitä, sillä petsi imeytyy tosi syvälle ihoon. Käytä liuotinohenteisten pintakäsittelyaineiden käytön aikana sopivaa aktiivihiilisuojainta ja hyvin tuuletettua tilaa. Huomioi myös paloturvallisuus. Liuotinohenteiset petsit ja lakat syttyvät erittäin herkäsi.
5. Suojaa lähellä olevat pinnat, sillä petsi on hyvin roiskuvaa.
6. Yksi hyvä tapa petsauksessa on, että levitetään petsiä reilusti siveltimellä ja kuivataan kankaalla heti petsin levityksen jälkeen. Vesipetsauksessa voi puupinnan kastella vedellä (osa kerrallaan) juuri ennen petsin levittämistä, tällä tavalla ei jää niin herkästi rajoja petsin nopean kuivamisen takia.
